Vieraita viikonloppuna ja tiistaina kaupunkikeikka

Sunnuntai 6.11. - keskiviikko 9.11. 2016

Täällä kuuluu aina poseerata kuvissa - tässä harjoittelen lantion liikettä.

Kun vesi on alhaalla, rantaa on reilusti. Nousuveden aikaan tässä kohtaa ei ole lainkaan hiekkarantaa.

Voi mahdottumuuksien mahdottomuus, miten aika rientää. Päivät soljuvat aamusta iltaan  yhtä nopeasti täällä  kuin maapallon toisella puolellakin. Jännittävät uudet seikkailut odottavat Suomessakin: uusi työ, kakkoskoti  Helsingissä , uudet työkaverit jne.
Vaikka paljon olen Helsingissä kulkenut, niin tuntuu siltä, että ensin pitää hiukan harjoitella tuossa joukkoliikenteessä myös eksymistä: hypätä bussiin tai ratikkaan ja katsoa minne se vie.
Niinhän minä aina ulkomaillakin ensiksi teen – Helsinki on minulle kuitenkin melkein kuin ”ulkomaa” –ainakin Imatran jälkeen.

Paluussa kotimaahan minua pelottaa kylmyys ja sitäkin enemmän pimeys. Minun aivoni ja kehoni huutaa lämpöä ja valoa. Olen aivan varma, että on tapahtunut erehdys minun syntyessäni pimeään pohjolaan –jos en olisi näin vaalea, epäilisin, että minut on vauvana adoptoitu, jostain lämpimästä maasta ja se vain jätetty minulle kertomatta.

Elsa ja Meeri Suomessa iltapäivällä.

Katso tuota pimeyttä !

Sunnuntaina saatiin Tabogalaisia vieraita: sisareni Aurora, hänen tyttärenpoikansa Christian, jota Cocoksi  kutsumme, hänen serkkunsa Alex vaimoineen ja pienine tyttärineen.
Uitiin altaassa, istuttiin pergoilassa ja seurusteltiin. Minulle on tärkeää, että yhteys Lopezin perheeseen säilyy, vaikka mummo on kuollut ja Auroran veli sai potkut talkkarin hommista.
Tuntuu niin kotoiselta ja turvalliselta,  kun on paikallisia ystävyyksiä. Alex auttelikin minua, kun oli hiukan ongelmia nettiyhteyksien kanssa. Nyt sain taas Claron toimimaan.

Iltapäivä ja iltapäivä. Valoisuudesta aikamoinen ero !

Coco ja hänen sisarensa asuivat pienempinä Tabogassa Auroran, isoäitinsä hoivisssa. Varsinkin Coco rakastaa tätä saarta ja haluaa tulla tänne aina kun on mahdollista, sisarensa  Joseline viihtyy enemmän kaupungissa. Koulujen takia heidän oli muutettava Panamaan. Koti on kuitenkin kaukana esikaupunkialueella ja pojan on joka aamu herättävä puoli neljä ehtiäkseen kouluun.

Päivät ovat pitkiä ja rankkoja. Coco on jo 18 ja valmistuu pian koulusta jatkaakseen opintojaan yliopistossa, pääsykoeaika on juuri  meneillään. Toivottavasti pääsee opiskelemaan insinööriksi, josta haaveilee. Kielitaito on vaan hänellä aika heikko, saas nähdä miten pojan käy.

Cocon olemme tunteneet jo kohta kymmenen vuotta ja se sama pikkupoika, joka kävi 8-vuotiaana kyselemässä , että onko minulla suomalaista suklaata, pisteli nytkin hymyssäsuin yhden Fatzerin sinisen suklaalevyn nopeasti poskiinsa.

Eilen lähdin shoppailureissulle Panama-Cityyn. Kaukoa en edes pyydellyt mukaan, koska minusta on kiva katsella  kaupoilla ihan itsekseni. Minä olen Suomessakin tunnetusti erittäin huono shoppailija –Saara voi todistaa, joten väsyn melko pian kaupoissa kulkemiseen, joten aika nopeasti olin saanut tarpeeni tyydytetyksi.

Tuliaisia emme enää nykyään paljoa raahaa, kun kaikki matkustavat itse niin paljon ja kaikilla on kaikkea.  Toisaalta nykyään kaikki kama on samanlaista kaikkialla, ei ole paljoa mitään omintakeista.  Vaatteet täällä ovat edullisia, mutta kun on 35:n asteen helteessä, on aika työlästä sovitella.
Muulloinkin tuntee itsenä pienissä ahtaissa sovituskopeista, joissa peilit joka seinällä, aivan virtahevoksi, jota yritetään sulloa aivan liian pieneen nahkaan. Täällä sitten lisäksi virtahepo on punakka, pönäkkä ja hikinen –vaatteet liian avokaulaisia, kimaltavia, ja läpikuultavia.
Kuvittele siis virtahepo läpinäkyvään hopeapaljetein varustettuun muotoja hivelevään mekkoon, niin tiedät miltä minusta eilen tuntui.

Kaiken kaikkiaan minua ärsyttää, kun kaikki lastenvaatteet ovat kovin amerikkalaisia ja sellaisia ”aikuismaisia”, lähes kaikissa pikkutyttöjen mekoissa kuvia ja kimallusta. Ei yhtään minun makuun.
Onneksi hinnat ovat niin alhaisia, että jos sitten menee pieleen, voi antaa kaverille.
Kenkiä täällä olisi edullisesti saatavilla, mutta tässä kuumuudessa jalat ovat turvoksissa, että kokoasioissa on ongelmia. Toinen ongelma on korot: osa kengistä on kullan ja hopean kimaltelevia rantakenkiä ja toinen korollinen vaihtoehto on 8-10 centin piikkarit. Voin vain kuvitella itseni sipsuttamassa opetushallituksen käytäviä näissä piikkareissa !

Vaikka välillä tuonne kaupunkiin hinkuan, niin voi miten ihanaa ja helpottavaa on hikisen urakan jälkeen palata kotisaareen, pulahtaa ekaksi vilvoittavaan altaaseen, sitten istahtaa viinilastin ääreen terassille  ja herkutella oman ukon tekemällä pitsalla.

Tuntui niin ihanalta, että pelkän fiiliksen takia kannattaa välillä lähteä kaupunkiin asioille.

Kadulta voi ostaa ihanat tuoreet hedelmät ja vihannekset. Koti-saaressa ei nyt oikein ole meillä omia hedelmiä. Papaija kypsyy kohta, limonit on omasta takaa, kuten myös platanot  - naapurilta olemme saaneet kiinahedelmää, joksi caranbolaa täällä kutsutaan. Omat reilu vuosi sitten 

istutetut  banaanit eivät ole vielä tuottaneet hedelmää. Pari ananastakin on omassa pihassa kasvaneet jo vuoden verran - saapi nähdä syömmeköhän  joskus myös oman pihan ananasta. 

Tänään olemme viettäneet aikaa kirjoitelleen, lueskellen, uiden ja Trumpin vaalivoiton seurauksia pohdiskellen !

Itsenäisyyttä ja vatsakramppeja

3.-4.11. 2016

Itsenäisyyttä vuodesta 1903.

Tabogassa, kuten kaikkialla tässä maassa juhlitaan nyt itsenäistymistä Kolumbian vallan alta, josta päästiin 1903 Yhdysvaltain avustuksella. Silloin Panama luovutti kanava-alueet Yhdysvaltojen hallintaan. Kanava valmistui 1914 , mutta vasta 1999 se siirtyi kokonaan Panamalle.

Suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja sen väestöön on hyvin kaksijakoinen –taitaa olla vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Monet panamalaiset kutsuvat amerikkalaisia gringoiksi ja se on  kyllä täällä enemmänkin haukkumasana – joskin on tällä valkoisille, ainakin rikkaammanpuoleisille ihan oma ilmaisunsa.  Saa parempaa kohtelua, kun huomaavat, että on Euroopasta.
USA:n kauppasuhteet ovat kyllä Panamalle elintärkeät, niin ja varmaan kaikenlaiset muutkin suhteet.
USA:n vaikutus näissä latinalaisen Amerikan maissa on ollut ja on edelleenkin melkoinen.
Panama saa olla monesta kiitollinen Yhdysvalloille, vaikkapa Noriegan syrjäyttämisestä ja demokratian palauttamisesta maahan –jokohan entinen presidentti on vapautunut vankilasta.

Kyseenalaisempi  kunnia on Panamalla ollut koko latinalaisen Amerikan tarpeisiin 1946 perustetun   amerikkaisten sotilasakatemian kotimaana. Siellä nimittäin koulutettiin koko maanosan tarpeisiin kiduttajia, diktaattoreita ja tappajia.

Tabogassakin on ollut Amerikkkalaisten tukikohta, jälkiä vanhasta sotilasalueesta on edelleen –jopa siis tää meidän talo.

Tässä alcaldi, kunnanjohtaja Ramòn Ramos vaaleassa paidassa ja hatussa 

Panamalaisittain aina marssitaan. Tabogassa marssit ovat minimalistisia verrattuna Panama cityyn, jonka kulkueita seurasin 2006. Siellä koululaisia ja muita ihmisiä oli marssimassa sadoittain tai ehkä tuhansittain. Katuja oli suljettuna tuntitolkulla. Soittajat ovat aina eri koulujen oppilaita ja tytöt marssivat tanssien erilaisten keppien ja huiskujen kanssa –Panama Cityssä ovat todella näyttäviä nuoria naisia minihameineen ja korkeavartisine saappaineen –täällä saaressa vain pikkutyttöjä koulupuvuissaan.

Tabogassa itsenäisyysjuhlallisuudet alkoivat kirkkoaukiolla, jossa ylipäätään Tabogan tapahtumat aina ovat.  Ensin oli  säätöä, säätöä ja säätöä. Yli puoli tuntia aseteltiin kovaäänisiä, etsittiin johtoja, laitettiin lapsia riviin ja taas otettiin pois. Ei ollut säntillistä kuin Hanhijoen koulussa aikoinaan. Lapset seilasivat eestaas ja opettajansa samoin –täällä aina tulee tunne, että asiat eivät ole loppuun asti mietittyjä.

Tässä esitetään perinteistä kansantanssia. Tytöillä vaan kovin pikkuiset parit. Isommat pojat, kun eivät kuulemma suostu tanssimaan. 

Tänä  vuonna koulusta pääsevät saivat punaiset nauhat kaulalleen. Heillähän kohta loppuu lukuvuosi ja alkaa kesäloma. 

Sitten seurasi puheet: ensin pappi, sitten koulun rehtori directora, valtavan korkeissa korkokengissään, hänen jälkeensä alcaldi, eli oikein kunnanjohtaja Ramón Ramos
Minusta tuntuu hienolta, kun nyt tunnen Tabogan kunnanjohtajan  -sain oikein kätellä, kun Aurora esitteli meidät. En minä tietenkään kunnanjohtajaa kätellyt kesken juhlapuheen vaan jo paljon aikaisemmin –silloin kun vielä etsittiin kaiuttimia. No, eipä hän kylläkään tuntunut olevan kovin vaikuttunut tapaamisesta kanssani !  Joten tärkeysefekti jäi kovin yksipuoliseksi.

Juhlapuheiden jälkeen oli oppilaiden huonosti harjoiteltuja esityksiä – tällainenkin ei olisi tullut mieleenkään Hanhijoen koulussa ! No, lapset ovat lapsia ja koulu on sen verran pieni, ettei taida hyviä laulajiakaan kuorollista löytyä – mutta se, että kikattivat kesken esitysten, olihan sentään itsenäisyysjuhla, alkoi vanhaa rehtorin sielua nyppiä. Teki mieli tarttua ruoriin, kun korkokenkäreksi käveli vain keimaillen  edestakaisin.

Rehtori koroissaan

 Tämä tanssiesitys oli aivan mahtava. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, mikä rooli mustalla kuninkaalla oli - Kolumbialaiseksi  viholliskuninkaaksi hänet päättelin, mutta täytyy tarkentaa Aurooralta kun näämme.

Kotirintamalla on ollut vähän tylsää, kun Kauko sai vatsataudin, jota ruokamyrkytykseksi epäilemme, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä – nyt on mennyt jo pari päivää toipilaana välillä kuumeillen. Toivottavasti jo huomenna kunnossa.
Olemme kummasti näillä reissuillamme säilyneet kaikenlaisilta taudeilta, vaikka paljon on reissattu.
Pahin on ollut minun Meksikossa sairastamani ”mätäkurkku” ( ei siis kurkkumätä), josta jopa Suomessa jouduin tartuntariskin takia eristyksiin.

Ruokien ja juomien kanssa ollaan aina yritetty olla todella varovaisia ja  tunnistaa riskit, mutta nyt kuitenkin jokin fiba on käynyt. Ehkä se, että aamulääke  otettu vain viikonloppuisin.  Onneksi tuota vararavintoa on kertynyt, ettei tarvi kovin huolissaan olla vaikkei ruoka ole oikein maittanut pariin päivään. Uni vaivan parantaa sanotaan laulussakin, joten eiköhän se tästä.

Ihan vain seuraksi on levättävä 

En saanut linkitettyä Tabogassa kuvaamani  videon pätkää, mutta tässä linkki johonkin vanhaan Panaman itsenäisyyspapaatiin.
Jos olet kiinnostunut , niin löytyy monia vastaavia Google : Panama indepedencia desfile, niin löytyy vaikka mitä.

Itsenäisyyspäiväparaati