Itsenäisyyttä ja vatsakramppeja

3.-4.11. 2016

Itsenäisyyttä vuodesta 1903.

Tabogassa, kuten kaikkialla tässä maassa juhlitaan nyt itsenäistymistä Kolumbian vallan alta, josta päästiin 1903 Yhdysvaltain avustuksella. Silloin Panama luovutti kanava-alueet Yhdysvaltojen hallintaan. Kanava valmistui 1914 , mutta vasta 1999 se siirtyi kokonaan Panamalle.

Suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja sen väestöön on hyvin kaksijakoinen –taitaa olla vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Monet panamalaiset kutsuvat amerikkalaisia gringoiksi ja se on  kyllä täällä enemmänkin haukkumasana – joskin on tällä valkoisille, ainakin rikkaammanpuoleisille ihan oma ilmaisunsa.  Saa parempaa kohtelua, kun huomaavat, että on Euroopasta.
USA:n kauppasuhteet ovat kyllä Panamalle elintärkeät, niin ja varmaan kaikenlaiset muutkin suhteet.
USA:n vaikutus näissä latinalaisen Amerikan maissa on ollut ja on edelleenkin melkoinen.
Panama saa olla monesta kiitollinen Yhdysvalloille, vaikkapa Noriegan syrjäyttämisestä ja demokratian palauttamisesta maahan –jokohan entinen presidentti on vapautunut vankilasta.

Kyseenalaisempi  kunnia on Panamalla ollut koko latinalaisen Amerikan tarpeisiin 1946 perustetun   amerikkaisten sotilasakatemian kotimaana. Siellä nimittäin koulutettiin koko maanosan tarpeisiin kiduttajia, diktaattoreita ja tappajia.

Tabogassakin on ollut Amerikkkalaisten tukikohta, jälkiä vanhasta sotilasalueesta on edelleen –jopa siis tää meidän talo.

Tässä alcaldi, kunnanjohtaja Ramòn Ramos vaaleassa paidassa ja hatussa 

Panamalaisittain aina marssitaan. Tabogassa marssit ovat minimalistisia verrattuna Panama cityyn, jonka kulkueita seurasin 2006. Siellä koululaisia ja muita ihmisiä oli marssimassa sadoittain tai ehkä tuhansittain. Katuja oli suljettuna tuntitolkulla. Soittajat ovat aina eri koulujen oppilaita ja tytöt marssivat tanssien erilaisten keppien ja huiskujen kanssa –Panama Cityssä ovat todella näyttäviä nuoria naisia minihameineen ja korkeavartisine saappaineen –täällä saaressa vain pikkutyttöjä koulupuvuissaan.

Tabogassa itsenäisyysjuhlallisuudet alkoivat kirkkoaukiolla, jossa ylipäätään Tabogan tapahtumat aina ovat.  Ensin oli  säätöä, säätöä ja säätöä. Yli puoli tuntia aseteltiin kovaäänisiä, etsittiin johtoja, laitettiin lapsia riviin ja taas otettiin pois. Ei ollut säntillistä kuin Hanhijoen koulussa aikoinaan. Lapset seilasivat eestaas ja opettajansa samoin –täällä aina tulee tunne, että asiat eivät ole loppuun asti mietittyjä.

Tässä esitetään perinteistä kansantanssia. Tytöillä vaan kovin pikkuiset parit. Isommat pojat, kun eivät kuulemma suostu tanssimaan. 

Tänä  vuonna koulusta pääsevät saivat punaiset nauhat kaulalleen. Heillähän kohta loppuu lukuvuosi ja alkaa kesäloma. 

Sitten seurasi puheet: ensin pappi, sitten koulun rehtori directora, valtavan korkeissa korkokengissään, hänen jälkeensä alcaldi, eli oikein kunnanjohtaja Ramón Ramos
Minusta tuntuu hienolta, kun nyt tunnen Tabogan kunnanjohtajan  -sain oikein kätellä, kun Aurora esitteli meidät. En minä tietenkään kunnanjohtajaa kätellyt kesken juhlapuheen vaan jo paljon aikaisemmin –silloin kun vielä etsittiin kaiuttimia. No, eipä hän kylläkään tuntunut olevan kovin vaikuttunut tapaamisesta kanssani !  Joten tärkeysefekti jäi kovin yksipuoliseksi.

Juhlapuheiden jälkeen oli oppilaiden huonosti harjoiteltuja esityksiä – tällainenkin ei olisi tullut mieleenkään Hanhijoen koulussa ! No, lapset ovat lapsia ja koulu on sen verran pieni, ettei taida hyviä laulajiakaan kuorollista löytyä – mutta se, että kikattivat kesken esitysten, olihan sentään itsenäisyysjuhla, alkoi vanhaa rehtorin sielua nyppiä. Teki mieli tarttua ruoriin, kun korkokenkäreksi käveli vain keimaillen  edestakaisin.

Rehtori koroissaan

 Tämä tanssiesitys oli aivan mahtava. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, mikä rooli mustalla kuninkaalla oli - Kolumbialaiseksi  viholliskuninkaaksi hänet päättelin, mutta täytyy tarkentaa Aurooralta kun näämme.

Kotirintamalla on ollut vähän tylsää, kun Kauko sai vatsataudin, jota ruokamyrkytykseksi epäilemme, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä – nyt on mennyt jo pari päivää toipilaana välillä kuumeillen. Toivottavasti jo huomenna kunnossa.
Olemme kummasti näillä reissuillamme säilyneet kaikenlaisilta taudeilta, vaikka paljon on reissattu.
Pahin on ollut minun Meksikossa sairastamani ”mätäkurkku” ( ei siis kurkkumätä), josta jopa Suomessa jouduin tartuntariskin takia eristyksiin.

Ruokien ja juomien kanssa ollaan aina yritetty olla todella varovaisia ja  tunnistaa riskit, mutta nyt kuitenkin jokin fiba on käynyt. Ehkä se, että aamulääke  otettu vain viikonloppuisin.  Onneksi tuota vararavintoa on kertynyt, ettei tarvi kovin huolissaan olla vaikkei ruoka ole oikein maittanut pariin päivään. Uni vaivan parantaa sanotaan laulussakin, joten eiköhän se tästä.

Ihan vain seuraksi on levättävä 

En saanut linkitettyä Tabogassa kuvaamani  videon pätkää, mutta tässä linkki johonkin vanhaan Panaman itsenäisyyspapaatiin.
Jos olet kiinnostunut , niin löytyy monia vastaavia Google : Panama indepedencia desfile, niin löytyy vaikka mitä.

Itsenäisyyspäiväparaati