Kuivaa kalaa

 

Lauantai 28.10 2023  ja sunnuntai 29.10.2023

Panamassa mellakat jatkuvat valtavina. Useinhan täällä pientä protestointia kaduilla, mutta nyt tuntuu, että yltyy vaan. "Oikeiden protestoijien" joukkoon on nyt soluttautunut porukkaa, jotka tuskin tietävät, miksi ovat kadulla. Hajoitetaan kauppojen ikkunoita, ryöstellään ja sytytetään autoja palamaan. Vandalismi haittaa myös itse sanomaa, koska saa poliisitkin tarttumaan vahvempiin keinoihin; kyynelkaasua näyttää käytettävän runsaasti.  ( Jos esimerkiksi googletat Panama noticias, näet videoita eri puolilta maata minkälainen meno täällä on).  Metro on ainoa julkinen liikenne, joka toimii edelleen.

Meno kaupungilla alkaa olla aika hurjaa

En päässyt viime viikolla kaupungille ja  eivätkä saarenkaan kauppiaat  saaneet tuotua täydennystä kauppoihin, koska tiet oli suljettu. Kyläkaupassa ei ollut mitään tuoretta - tunnelma melkein kuin korona-aikaan - pitänee kait hiukan säännöstellä mitä syö. Riisillä ja spagetilla mennään jokunen päivä. Vielä oli kastikeaineita pakkasessa ja tonnikalaa purkissa. Tuntuu, että kyläiset kalastajatkin ovat niin ukkoutuneet, että kalaa on vaikea saada - ei uskoisi kun ollaan saaressa.

Ensi viikolla on itsenäisyyspäivä. On mielenkiintoista nähdä rauhoittuuko kaupunki tai paremminkin koko maa vai villiintyykö entisestään, sillä todella monissa protestilausekylteissä lukee: "Nito myit isänmaamme !" Nito on presidentti Laurentino Cortizon kutsumanimi.

Todistusaineistoa, että lenkillä on käyty 

Nämä tyypit ovat saaneet lastin tuotua kaupungista mellakoista huolimatta. Ruokaa ja olutta ehkä johonkin ravintolaan, koska kyläkauppias ei ainakaan ollut saanut tuotua kaupungista mitään.

Kohta nähdään onko ravintolassa tarjottavaa, koska on lauantai ja lähdetään kylille. Kaukonkin saa kävelylle, kun saa hyvää ruokaa (hmmmm.... tuskin parempaa kuin minun tekemä) ja sen saa ottaa oluen tai viinin kera. 

Minä tunnun sortuvan noihin valkosipulikatkarapuihin, kun ovat vaan niin herkullisia:

Tässä meidän viime viikonlopun herkut.

Viimeksi otettiin jopa alkupalaa. Nää oli vähän kuin kevätkääryleitä katkarapumömmöllä täytettyjä - superhyviä, joskin rasvaisia.  Näitä pitää kokeilla kotona.

Kauko otti langostinoa, joka on kuin pikkuhummeri,  kookoskastikkeella salaatin ja yukan kanssa. Näytti ukolle maistuvan.

Eilen käytiin kokeilemassa eri ravintolaa "Mundia" . Kiva paikka, kun melkein vetten päällä ja aallot loiskuivat aivan korvanjuuressa. Siihenpä se ihanuus sitten jäikin. Otettiin kalaa - miten ihmeessä nää ihmiset, vuosisatoja kalaa syöneenä, saakin sen aina maistumaan kuivalta ja ehkä vain hiukan rasvaiselta -kyllä on Ilkan kuhafileitä ikävä. Joten jatkossa taidan erikoistua katkarapuihin, vaikka niihin minun ei kai pitäisi koskea. Katkaravut nostavat kolesterolia ja taidan olla niille jopa hiukan allerginen, koska ihoni kutiaa aina katkarapuaterian jälkeen. Onneksi on ratkaisu: yksi pilleri antihistamiinia ja kutina on poissa.

Näyttää kuin istuisimme laivan keulassa

Kaukolta unohtui partakone kotiin ja alkaa näyttää merirosvolaivan kapteenilta ja minä vaan harmaannun ja harmaannun - mitähän tälle päälle voisi tehdä ?

Aika hyvä suojaväri - vai mitä ?

Laki 406 ja protestit

 24.10. 2023 YK:n päivä

Oli tarkoitus ottaa jo eilen hiukan "omaa aikaa" ja lähteä yksin käväisemään kaupungilla ihan päiväreissulla. Edellisenä iltana alkoi kuitenkin kuulua sellaista informaatiota kaupungista, että katsoin viisaimmaksi jättää väliin niin maanantai kuin tämänkin päivän ja voipi mennä koko viikko.

Täällä osataan tarvittaessa protestoida ihan kunnolla. Koko pääkaupunki ja useat muutkin kaupungit ovat olleet pari päivää aivan kaaoksessa. Protestoijat ovat sulkeneet lähes kaikki kulkureitit ja ottavat yhteen poliisin kanssa. Onneksi ei ollut lentoa Suomeen, koska tie lentokentälle on ollut suljettu.

Koulut oli kiinni, bussit eivät kulkeneet, eikä yksityisautoja päästetty tiesuluista läpi - olipa jonkun ambulanssinkin meno estetty.

Mitä vastaan täällä sitten protestoidaan ? Kuparikaivostoimintaa vastaan. Täällä tarvittaisiin nyt Sodankylän Riikka Karppista avuksi.

Aluksi oli vaikea ymmärtää, mitä oikein on tapahtunut /tapahtumassa. Onneksi ystävät täällä Panamassa avasivat minulle asiaa. Kuparikaivos on avattu jo kymmenen vuotta sitten, mutta nyt presidentti on hyväksynyt lain, jonka perusteella aktiivinen toiminta voidaan taas aloittaa. Asia on tietysti hyvin ristiriitainen, kuten aina tällaiset asiat; kuka käärii voitot ja ketkä kärsii. Kärsijöitä on tietysti luonto, sen monimuotoisuus, lähialueen asukkaat - ehkä me kaikki, mikäli kaadetaan puita suurelta alueelta, eikä istuteta korvaavaa metsää. Toisaalta kaivostoiminta luo työpaikkoja, sekä tuo myös kaivosyhtiön lisäksi runsaasti rahaa valtiolle. Tietysti tällaisessa vahvan korruption maassa myös miettii kenen taskuihin nuo rahat sitten joutuvat.

Ympäristöluvat ovat hyväksytty - mutta niinhän ne oli Sotkamossakin Talvivaarassa, mutta tämän tästä jätevesiä on valunut lähivesiin saastuttaen ympäristöä. Sitten kun tuho on jo tapahtunut kysellään kenen oli syy.

uutisia espanjankielentaitoisille

Kaduilla marssivat erityisesti, ainakin minun ymmärrykseni mukaan yliopistojen opettajat ja opiskelijat, sairaalahenkilökunta ja tietysti ennen kaikkea luonnonsuojelijat. Toisaalta, kun katsoo uutisvideoita, niin miettii, mahtavatkohan kaikki edes tietää mistä todella on kysymys. Pikkupojatkin hakkaavat kattiloita, kivittävät poliisia ja juoksevat nauraen pakoon. Osa väestä ehkä provosoituu vain halusta vastustaa nykyistä hallintoa. Meno on kuitenkin suurellisempaa ja jopa väkivaltaista verrattuna aikoinaan Ville Komsin tai Kalle Könkkölän kiinittymistä Torronsuon kaivinkoneisiin. Tai nuoren vihreän poliitikon Riikka Karppisen taistelusta suuryhtiötä vastaan.

Tilanne lienee panamalaisittain vakava, koska preidentti Laurentino Cortizo piti tänään live-uutispuheen asiasta. Kertoi, että jokainen mielenosoituspäivä maksaanoin 60 -90 miljoonaa dollaria. Hän kehoitti lopettamaan kaduilla vallitsevan vandalismin. Samalla hän kertoi , että alle 350 dollaria ansaitsevien eläkeläisten eläkkeitä nostetaan marraskuussa kyseisen kaivosyhtiön Minera Panaman lahjoituksilla.

Saarella elämä jatkuu hyvin, hyvin rauhallisena - ei tietoakaan kapinoinnista.

Laiskiaisen elämää - la vida de una perezoza

 Lauantai 21.10. 2023 

Täällä pääsääntöisestti liikun kävellen, poikkeuksina on isommat ostosreissut Panamasta, jolloin tarvitsen kyydin kotiin. Olin kuitenkin tilannut Bolivian kaupasta sen verran tavaraa, että pyysin Josea lähtemään kanssani kaupalle, ettei tarvitse kantaa tässä kuumuudessa perunoita, porkkanoita jne. Varsinkin iso ananas painoi jo itsessään aika paljon. Eihän siinä mitään, Jose lähti kiltisti kuskiksi. Kun tuli kotiinlähdönaika ei auto (= golfkärry) inahtanutkaan. Lopulta sitä korjailtiin ja pähkäiltiin monen miehen voimin, auto kuitenkin kieltäytyi lähtemästä liikkeelle.  Aikaa tuhraantui tuntitolkulla ja alkoi jo hieman pelottaa kassissani kiehuvat jauhelihat. Olin lähtenyt niin vauhdikkaasti, ettei ollut edes vesipulloa, eikä puhelinta, että olisi saanut edes kuvia kohtalokkaasta kauppareissusta tai viestitettyä Kaukolle missä viivymme.

Lopulta päästiin kotiin isomman, oikean auton, hinauksessa. Saimme ainakin huomiota kylän raittia huristaessamme, joten meille vikuteltiin nauraen.

Elintaso on täällä noussut sen verran, että todella monilla on pikkuinen golfkärry ja nykyään useat koululaiset huristelevat sähköpotkulaudalla kouluun. Ensimmäisiä kertoja 16 vuotta sitten tullessamme saarella oli vain muutama auto lähinnä tavarankuljetuksiin. Nyt ongelma on se, että ensinnäkin kadut ovat hyvin kapeat, vain yhden auton kuljettavat ja toisaalta, mikä harmillisinta erinäisiä autonraatoja lojuu siellä täällä metsän reunoilla ja pihapiireissä.

Täällä on yritetty kehittää saaren siisteyttä; ranta ja pääkatu siivotaan aina aamuisin. Kuitenkin ihmiset heittävät käsittämättömiä määriä roskia luontoon ja omien talojen takapihat ovat usein todella törkyisiä. Erilaisia siisteyskampanjoita on täälläkin ollut vuosien varrella lukuisia, mutta aina vaan tuntuu tölkit tyhjentyessään lentävän luontoon. Joka aamu lähtiessäni lenkille kerään naapurin sedän päivän kaljatökit roskikseen, kun ei näytä niitä itse jaksavan kantaa. Esim. tölkkipanttisysteemiä täällä kyllä pitäisi kehittää.

Rantojen siivoaminen on kyllä iso homma aina aamuisin, kun nousuvesi tuo mukanaan valtavan määrän mereltä roskaa; on tölkkiä, pulloa, kenkää, narua, kanistereita ja ties mitä. Kun vesi laskee kaikki moska jää rannalle. Vedenpinnan vaihtelu on täällä aikamoista 6-8 m. Se pitää jo ottaa huomioon, kun veneensä ankuroi. Olen täällä nähnyt kaatuneen purjeveneen tai rannalle juuttuneen huvijahdin. kun kippari ei ole tajunnut, että paatti on muutaman tunnin päästä kuivalla maalla. 

Vajaa vuosi sitten pihamangossamme oli laiskiainen. Emme itse olleet paikalla, mutta naapurimme kuvasi sen. Nyt olemme yrittäneet tähystellä josko se ilmestyisi taas, mutta eipä ole näkynyt. Ehkä se ilmestyy paikalle, kun mangot ovat kypsiä. Tiesitkö muuten, että sen ruuansulatus voi kestää kuukauden tai että sen karvat kasvavat ikäänkuin ylöspäin ja sen karvoja peittää leväkerros, josta se myös saa ravintoa.

Perezozo

Aikamoisia laiskiaisia mekin kyllä täällä olemme. Päivät valuvat tekemättä oikein mitään ihmeellistä: aamulenkki, aamiainen, vesijumppa, ruuanlaitto, välillä makoilua, lukemista ja kirjan kuuntelua riippumatossa tai istuskelua ja kirjoittamista altaalla pergoilassa. Bookingcom on kyllä minulla kovasti käytössä ja aamulehdet (Turun Sanomat ja Hesari) tulee kyllä luettua tarkemmin kuin yleensä. 

Aika vähissä  ovat olleet seurattavat eläimet tällä kertaa toistaiseksi;  ei boa-käärmettä pihassa, ei muurahaiskarhua takapihalla, ei kolibreja kukissa,  ei tarantelloja, ei rapuja sisällä talossa vain muutama pikkuinen myrkkysammakko ja muutama lintu tehnyt meille seuraa kylän kanojen lisäksi, jotka vapaana kuljeskelevat. No toki parina iltana ollaan hätyytelty lepakkoa pois sisältä.

Tämän linnun nimi on "Kaukon lintu" -se kun tuntuu keskustelevan hänen kanssaan

Olen ennenkin maininnut, että tämän maan rehellisyyskäsitys on hyvin, hyvin erilainen kuin meillä. Tai saattaa olla useimmissa köyhissä latinomaissa. Esimerkiksi aikoinaan Ecuadorissa espanjankielen opettajani kertoi, että kun oli töissä kaupassa, kassaan lyötiin päivän mittaan pikkuhiljaa myös omat ostokset. Se oli kuulemma ihan "maantapa" -eihän sitä muuten olisi kaupankassan palkalla elänyt. Tai täällä on selvyys, että sakon uhatessa poliisille tarjotaan rahaa -sakkoa ei tule ja näin hyötyvät molemmat. Tänään aamulenkillä taisin juuri todistaa  "toiselta lainaamista"  -mihin mahtoi lähteä kolme säkkiä sementtiä yhden talon rakennustyömaalta? Kuvankin otin tapahtumasta, mutta enpä henno laittaa tänne julkiseksi. Epäilys heräsi, kun rakenteilla oleva talo on tuolla saaren yläosassa ja säkit kuljetettiin kohti saaren ala-osaa aamuhämärissä. Voihan tietysti olla, että rakentaja on ne myynyt, vaikka omakin talo kesken. Koska täällä kuulee kuitenkin  häviävän kaikelaista, alkaa itsekin suhtautua epäluuloisesti.

Huomenna on sunnuntai, pitänee lähteä tutkiskelemaan  elämää saaren toiseen päähän, jottei tulla täällä talolla ihan mökkihöperöiksi.

Hiljaiseloa

 Keskiviikkona 18.10. 2023

Ei hassumpi paikka sairastaa

Hiljaiseloa saaressa monestakin syystä; menin sitten saamaan syysflunssan täällä, vai pitääkö sanoa kesäflunssan vai sadekausiflunssan vai peräti tropiikkiflunssan. Minä, joka en ole lähes koskaan kipeä, olen potenut nuhaa ja ennenkaikkea kammottavaa yskää jo muutaman päivän. Veto on ollut lähes poissa. Lenkillä en ole jaksanut käydä neljään päivään, eikä vesijumppakaan ole maistunut. Nyt olotila alkaa olla kohtuullinen, joten pidin sitten pyykkipäivän. Saa nähdä saako jo ensiyönä nukuttua paremmin, ettei yskittäisi niin vimmatusti. Onneksi huonosti nukuttu yö ei eläkeläislomalaista haittaa, kun ei tarvitse miettiä töihin lähtöä. Yöllä voi kuunnella kirjaa, viestitellä Suomeen, kun siellä jo päivä tai lukea aamun Hesarin ja Turkkarin ennen teitä.

Hiljaiseloa on myös asuntomarkkinoilla. Yks saarelainen lupasi tuoda viikonloppuna jonkun tuttunsa käymään taloa katsomaan, mutta näihin lupauksiin en paljon perusta, niin monta kertaa olen saanut kokea oharit.  Kaikki tapahtuu muutenkin täällä niin käsittämättömällä viiveellä, että suomalaisen on sitä vaikea käsittää. Yhden kiinteistövälittäjän sopimustakin olen jo odotellut toista viikkoa. Uusia myynti-ilmoituksia ollaan kyllä kiinitelty ympäri saarta -saa nähdä tuottaako ne minkäänlaista tulosta.

Viime viikonloppuna oli kyllä saarella elämää. Olemme päättäneet käydä kerran viikossa "ulkona" syömässä. Ilolla saimme huomata, että Estreillan ravintolaan tuli syömään iso turistiryhmä. Hienoa, että hän on onnistunut houkuttelemaan ryhmämatkailijat ravintolaansa. Oli iloa, naurua ja mekkalaa kerrakseen. Hiukan erilainen meininki kuin jos olisi suomalainen ryhmä tullut paikalle, ainakin luulen niin.

Juttelin muutaman kanssa hetken, kysellen mistä tulivat. Olivat New Yorkista, mutta selvästi koko ryhmä oli juuriltaa jostain karibialta. Iloisesta puheensorinasta tunnisti englannin lisäksi kreolin kielen.

Palvelu pelasi kuitenkin mainiosti meillekin. Mereneläviä söimme tälläkin kertaa.

Muina päivinä täällä meidän talolla syödään ihan peruskotiruokaa: kaalilaatikkoa valitettavasti ilman puolukkahilloa, uuniperunoita ja -porkkanoita, borsch-keittoa,  pitsaa ja kanapastaa.

Nyt alkaa jääkaappi olla melko tyhjä. Huomiseksi olen tilannut Bolin kaupasta ruokasatsin. He täydentävät pikkupuotinsa kerran viikossa, joten huomenna haen tilaamani tuotteet.

La solucion palvelee meitä erinomaisesti

Ensi viikolla ajattelin kuitenkin tehdä Panama City -keikan. Pääsee hetkeksi suurkaupungin hälinään ja sitten voi olla taas tyytyväinen saaren rauhallisuuteen, vehreyteen ja kauneuteen. Ostoslistalle kertynee joitakin täydennystarvikkeita taloon - mehän annoimme Joselle pari vuotta sitten suuren osan käyttötavaroita, kun talokauppa piti olla varma. Nyt sitten pitää hiukan täydentää perustarvikkeita, kun täällä taas käydään. Pitänee ostaa mm. pari lakanaa ja pyyhettä  lisää niin että  on pesuvaraa. Ruokakaupastakin pitänee ostaa sellaisia tuotteita, joita ei osaa Bolilta edes pyytää. Pullo Abueelaakin on ostoslistalla - nyt emme ole pystyneet lääkitsemään itseämme ja siksi ehkä on flunssakin pitkittynyt.

Perjantai ja 13.päivä

 Perjantai 13.10. 2023

Perjantai ja 13.päivä ei ole hyvä päivä taikauskoiselle, mutta onneksi en ainakaan myönnä olevani sellainen, joten voin luottavaisin mielin aloittaa päiväni.

Nopeasti täällä tottuu ilmastoon, viikko mennyt ja minua jopa hiukan palelsi eilen illansuussa uimasta tultuani. Lämpötila hipoo kolmeakymmentä lähes koko ajan, joten siellä Suomen syksyssä voi tuntua mahdottomalta, että täällä tuntee kylmää. Meillä ei ole ilmasttointia - inhoan sitä, siitä saan vain flunssaa. Katossa pyörivät sellaiset "ropellit" (abanicos) jotka joskus täytyy yöllä pysäyttää, ettei alkaisi viluttaa.

Päivärytmi muuttuu täällä hetkessä: herään auringon noustessa kuuden maissa, usein uni on jo neljän jälkeen katkonaista, kun kylän kukot alkavat kiekua. Täydestä pimeydestä kestää noin puoli tuntia, kun on täysi päivä, Suomen hämärää ei ole. Illalla taas sama juttu kello kuusi ja siitä puoli tuntia niin on pilkkopimeää. Kroppa tottuu rytmiin.  Seitsemältä illalla alkaa jo katsoa kelloa, että milloinka sitä saa mennä nukkumaan. Kahdeksan jälkeen on lupa mennä sänkyyn ja lukea tai tehdä ristikkoa tms. Aika monena iltana sitä on jo unessa yhdeksältä.

Tällä olisi todella rentouttavaa pimeydestä ja stressistä kärsivälle suomalaiselle. Yhdeksän tunnin yöunet lähes joka yö, vaikka kotona Suomessa tuskin nukun seitsemää tuntia enempää.

Kävin eilen tervehtimässä tabogalaista sisartani Aurooraa. Olen tuntenut hänet ja hänen perheensä jo 16 vuotta. Olen nähnyt hänen lastenlastensa kasvavan pikkutaaperoista aikuiseen ikään. Seurannut perheen elämää hyvin läheltä. Elämä ei ole täällä aina helppoa, mutta perhesiteet ovat hyvin tiiviit ja rakkaat. Perheen isoäiti oli ennen perheen pää, jonka sana oli laki talossa - mummo kuoli jo joitakin vuosia sitten ja nyt parvekkeella istuu meidän mummolle ostamassa kiikkustuolissa Auroora, joka tuntuu omaavan nyt saman aseman. Samassa talossa asuvat nyt hänen lisäkseen kolme jo eläkkeellä olevaa veljeä ja oma tytär. 

Tässä oli mummo vielä elossa vuosia sitten. Hänestä tuli läheinen, koska omat vanhemmat ja isovanhemmat olivat kuolleet kauan sitten, mutta nyt ei tätäkään mummoa enää ole.

Meillä puhutaan jatkuvasti siitä, kuinka meidän vanhukset saavat huonoa hoitoa tai jätetään yksin.  Kuinka yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia ikäihmisistä. Täällä ikäihmisen tuki ja turva on oma perhe; sisarukset ja omat tai sisarusten lapset. Kun yhdellä on rahaa, niin kaikilla on ruokaa.

Me olemme kadottaneet kyllä jotain tästä lähimmäisenrakkaudesta ja hetkessä elämisen taidosta.

Suomi on maailman onnellisin maa lukee lööpeissä. Tiedän, että tilastoon vaikuttaa moni asia kuten koulutus, terveydenhuolto, turvallisuus, tasa-arvo jne. Kuitenkin täällä kohtaamani ihmiset ovat huolettomampia, iloisenpia ja vähemmän stressaantuvia, vaikka sitten toisaalta täällä välillä suututtaa, kun eletään vailla huolta huomisesta tai tulevaisuudesta. 

Toivoisin kuitenkin, että kun ihmiset Suomessa parjaavat koululaitosta ja terveydenhuoltoa, osaisivat edes hiukan suhteuttaa asiaa koko maailman tilanteeseen. Miksi pilata oman maamme mainetta jatkuvalla valittamisella, meillähän on kuitenkin asiat kokonaisuudessaan vallan mainiosti. Tarvitsemme maahamme työväkeä ulkomailta, joten meidän tulisi osata korostaa sitä kaikkea, mitä meillä on. Hetki maapallon toisella puolen tavallisten ihmisten parissa nostaa kummasti oman maan arvostusta ja on onnellinen siitä, että on saanut syntyä Suomeen, saanut hyvän ilmaisen koulutuksen, työn ja ammatin. 

Täällä minimieläke on 350 $ kuussa ja yli puolella panamalaisista eläke on 350 $ ja 500 $ välillä. Ei ole päälle maksettavaa toimeentulo- tai asumistukia. Eläminen on toki halvempaa kuin Suomessa, kun ei ole lämmityskustannuksia tai tarvitse ostaa toppatakkeja- ja housuja, mutta vuokrat ja ruoka kallistuvat täälläkin kaiken aikaa.

Latinalaisen Amerikan minimipalkat  -eläisitkös näillä

Panaman hallitus suunnittelee minimipalkkojen nostoa, mutta hitaasti tuntuvat palkat nousevan. Paljon on harmaata taloutta ja pimeää työvoimaa. Viime vuonna, kun lensin Panamaan,  lentokoneessa istui vieressäni intialaisia poikia; laivamekaanikkoja ja insinöörejä, jotka olivat tulossa Panamaan paremman elämän ja tienistien perään. Panamalainen firma oli maksanut heidän lentonsa, joka varmaankin vähennetään palkkatulosta.  He olivat riemuissaan hyvästä palkasta ja aikoivat työskennellä vähintään vuoden ja lähettää rahaa kotiin Intiaan. Kysyin voivatko kertoa paljonko heille maksetaan. He kertoivat saavansa 1000 $ kuussa. Mielessäni ajattelin, että voi poikaparat, en kuitenkaan sanonut mitään.. Heille voi kaäydä kuin suomalaisille mansikanpoimijoille - vuoden lopussa velkaa on enemmän kuin tuloa. Palkasta he maksavat ruuan, asunnon ja paluulipun.

Harmi, kun nää ovat naapurin

Vanhan laiturin portaat -ehkä minun lempiuimapaikka meressä. 

Ei ole turisteja, ei meteliä, eikä kaljakauppiaita 

Tein sitten korppuja 

Aleksis Kiven päivä 10.10. 2023

Sitä alkaa kotiutua, kun päättää hiukan siivoilla ja leipoa. Ei ihme, että matkalaukkumme painoivat, kun raahasin mukanani 2 kg Myllyn Parhaita sämpyläjauhoja.  Ehkä kuvittelet minut täydeksi sekopääksi, mutta täältä on todella vaikea löytää muita jauhoja kuin vehnäjauhoja ja nekin hienonhienoa kuin perunajauho. Suomalainen ei pysty syömään pelkkää valkoista paahtoleipää kuin jokusen päivän, siksi laukustamme löytyi niin jauhot kuin Vaasan revityt ruisleivät. Yksi paketti meni Markille, amerikkalaiselle ystävällemme kiitokseksi avusta, muut pakkaseen. Ruisviipaleet ovat säännöstelynalaisia, 24 siivua per pää ja reissussa noin 56 päivää. Leivän voi ottaa kahden- kolmen päivän välein.

Siispä päätin auttaa heti alkuun tilannetta muhkeilla täysjyväsämpylöillä. Vaikuttiko ilman kosteus, hiivan väljähtyneisyys vai jopa leipojan perustaitojen puute siihen, että taikina ei noussut kuin pikkuriikkisen. Työnsin sämpylät kuitenkin uuniin siinä toivossa, että uuni leivän kaunistaa -ei kaunistanut, eikä nostanut.

Parikymmentä kappaletta korppuja, hyviä kylläkin, oli paistunut uunissa. Ne kun halkaisi heti lämpimänä, siis olivat sen verran paksuja, että veitsi väliin mahtui, saatiin muutama pussillinen täysjyväkorppuja.

Voihan olla, että korputkin pehmenevät, sillä ilmankosteus on valtava. Sadekausi tropiikissa on aina tietenkin kostea, mutta näinä ekoina päivinä on ollut todella tyyntä, välillä on ukkostanut ja satanut rankasti ja taas sitten paistanut. Olo on kuin kasvihuoneessa - niin minulla on ollutkin kasvihuonettani Imatralla ikävä. Vehreys, lintujen laulu ja kauniit kukat saavat mielen iloiseksi ja virkeäksi. 

Myynninedistämismatkan lisäksi olen päättänyt iloita lämmöstä ja auringosta täysin siemauksin. Jo kahtena aamuna olen lähtenyt hiukan yli tunnin lenkille ympäri saarta, kyläraittia ylös ja alas. Aamulla on hiukan siedettävä lämpötila lenkkeilyyn, mutta hiki virtaa vuolaana kotiin päästyäni. Suihku ja pulahdus altaaseen niin on aamukahvi ansaittu.

Päivällä olen pitänyt itselleni tunnin tehokkaan allasjumpan. Mereen asti en ole vielä ehtinyt.

Eilen katsastettiin Kaukon kanssa turistiranta ja käytiin syömässä ystävämme Estrellan ravintolassa, josta saa todella hyvää ruokaa. Estrella vaan itse oli Italiassa, jossa hänellä on myös perhettä sukuloimassa. Nuori tabogalainen yrittäjäneitonen on varmaan saanut ravintolansa pyörimään kohtuullisesti - jo toista vuotta toiminnassa. 

Yllä oleva ei ole Estrellan ravintola vaan rannalle on lisääntynyt huimasti tällaiset hökötykset, joita myös ravintoloiksi kutsutaan. Musiikki soi kovaa jokaisessa kuppilassa, joten rauhallisesta  rantaravintolahetkestä voi vain haaveilla - aika skitsofreninen olo alueella kävellessä.

ranta ennen turistien saapumista

Suomalaista kirjallisuuden päivää olen juhlistanut kuuntelemalla Enni Mustosen syrjästäkatsojan tarinoita. Sarjan viimeisen kirjan innoittamana on pitänyt tutkia Marimekon historia ja Armi Ratian suuret suunnitelmat Mari-kylästä.

 Jälleen Panamassa 7.10. 2023

Muutamien ystävien pyynnöstä jaan tälläkin kertaa matkakokemukseni tässä blogissa. Tämä on tietysti myös kätevä tapa kertoa ystäville ja leheisille samalla kertaa, ett kaikki on hyvin - ei tarvita jokaiselle omia viestejä, joskin tämä on hiukan yksipuolinen kommunikaatiokeino - aina jää odottamaan läheisten viestejä. Matkamme alussa kaikki sujui hienosti; lennot olivat aikataulussa, ruoka lennolla yllättävän hyvää ja matkalaukutkin saapuivat tällä kertaa kanssamme samalla lennolla. Hiukan jännitin kuivattuja suppilovahveroita matkalaukussani, että alkavatko tulliviranomaiset ihmetellä sienikuljetusta. Hernekeittoa, maksalaatikkoa enkä lihapullia  kuitenkaan kuljettanut, mutta ajattelin, että voisi olla hauskaa vaikka tarjota suomalaista sienikeittoa panamalaisille tai amerikkalaisille ystävillemme.

Hotelliin saapumisessakaan kentältä ei ollut ongelmia. Painajainen alkoi vasta hotellilla. Matkalaukut, apupoika, Kauko ja minä hissiin kohti viidettä kerrosta. Matka alkoikin reippaasti kohti yläkerroksia, jonka jäkeen hissi jumittui, eikä ovet auenneet. Mieti miltä tuntuu olla pienessä ahtaassa kuumassa hississä kolmestaan laukkujen kanssa, kun hissi ei suostu liikkumaan, ovet eivävät aukene ja jopa sähkö katkeili välillä.

Ehdin jo miettiä; riittäääkö happi, onneksi repussani oli pullollinen vettä, onneksi emme ole Kaukon kanssa kaksin jne.... paniikki ei iskenyt onneksi, rauhallisin, mutta tuskaisin  mielin odotimme ratkaisua.

Onneksi pojalla oli puhelin ja pystyi sen avulla ohjaamaan respan tyttöä, joka yritti jollain avaimella pakottaa hissin ovia aukenemaan. Lopulta hissi liikahti ja palasi neljänteen kerrokseen, jossa ovet saatiin väkisin vääntämällä auki. Ei tainnut olla suomalainen hissi tai ei ainakaan huollettu vuosiin.

Kokemuksen jälkeen en suostunut palaamaan viidenteen kerrokseen vaan vaadin saada huoneen alimmasta kerroksesta, joka kyllä onnistuikin.

Olimme lentomatkan ja hissikokemuksen jälkeen niin uupuneita, että jäimme nukkumaan, kun olimme saaneet uuden huoneen alimmasta kerroksesta.

Uni maistui superhyvin ja pääsimme uuteen rytmiin hyvin heti aamusta.  Olin ollut sen verran nokkela, että tällä kertaa olin tilannut lihatavaraa ja muutakin painavaa tabogalaiselta kauppiaalta saareen, jotka Jose oli jo tuonut kotiimme kylmään. Ostimme muutamia perustarvikkeita ( lue: viiniä ja kahvia)lähimarketista ja kauppakeskuksesta haimme Kaukon puhelimeen panamalaisen sim-kortin - minullahan sellainen oli vajaan vuoden takaa, tarvitsin vain nettiaikaa lisää.

Hienosti päästiin saareen ja Josen kärryllä omaan tabogalaiseen kotiimme. Aika uupunut sitä on ensimmäisen päivän, kun järjestelee tavarat ja tekee olonsa kotoisaksi.

Yön nukuimme loistavasti ja innokkaina aloitimme uuden jakson eläkeläisenelämässämme; kahdeksan viikkoa tropiikissa. Heti aamusta kävelin Bolin kauppaan maksamaan velkani Kaukon jäädessä puuhailemaan omiaan.

Vaikka olemmekin päättäneet myydä tämän paikan, niin on todella kotoisa olo, kun kävelen kylän raittia; kaikki tervehtivät ja moni tuttu kyseli kuulumisia ja Kaukon vointia - olo on kuin olisi tullut kotiinsa. Täällä ollessa minusta usein tuntuu, että olen vahingossa syntynyt väärään maanosaan, vaikka toisaalta, kun on syntynyt suomalaiseksi, on paljon paremmat mahdollisuudet  myös elää elämää ulkomailla. Jose ja Jessi ovat pitäneet talosta hyvää huolta ja on helppo taas asettua omaan tabogalaiseen minääni.