Jälleen Panamassa 7.10. 2023

Muutamien ystävien pyynnöstä jaan tälläkin kertaa matkakokemukseni tässä blogissa. Tämä on tietysti myös kätevä tapa kertoa ystäville ja leheisille samalla kertaa, ett kaikki on hyvin - ei tarvita jokaiselle omia viestejä, joskin tämä on hiukan yksipuolinen kommunikaatiokeino - aina jää odottamaan läheisten viestejä. Matkamme alussa kaikki sujui hienosti; lennot olivat aikataulussa, ruoka lennolla yllättävän hyvää ja matkalaukutkin saapuivat tällä kertaa kanssamme samalla lennolla. Hiukan jännitin kuivattuja suppilovahveroita matkalaukussani, että alkavatko tulliviranomaiset ihmetellä sienikuljetusta. Hernekeittoa, maksalaatikkoa enkä lihapullia  kuitenkaan kuljettanut, mutta ajattelin, että voisi olla hauskaa vaikka tarjota suomalaista sienikeittoa panamalaisille tai amerikkalaisille ystävillemme.

Hotelliin saapumisessakaan kentältä ei ollut ongelmia. Painajainen alkoi vasta hotellilla. Matkalaukut, apupoika, Kauko ja minä hissiin kohti viidettä kerrosta. Matka alkoikin reippaasti kohti yläkerroksia, jonka jäkeen hissi jumittui, eikä ovet auenneet. Mieti miltä tuntuu olla pienessä ahtaassa kuumassa hississä kolmestaan laukkujen kanssa, kun hissi ei suostu liikkumaan, ovet eivävät aukene ja jopa sähkö katkeili välillä.

Ehdin jo miettiä; riittäääkö happi, onneksi repussani oli pullollinen vettä, onneksi emme ole Kaukon kanssa kaksin jne.... paniikki ei iskenyt onneksi, rauhallisin, mutta tuskaisin  mielin odotimme ratkaisua.

Onneksi pojalla oli puhelin ja pystyi sen avulla ohjaamaan respan tyttöä, joka yritti jollain avaimella pakottaa hissin ovia aukenemaan. Lopulta hissi liikahti ja palasi neljänteen kerrokseen, jossa ovet saatiin väkisin vääntämällä auki. Ei tainnut olla suomalainen hissi tai ei ainakaan huollettu vuosiin.

Kokemuksen jälkeen en suostunut palaamaan viidenteen kerrokseen vaan vaadin saada huoneen alimmasta kerroksesta, joka kyllä onnistuikin.

Olimme lentomatkan ja hissikokemuksen jälkeen niin uupuneita, että jäimme nukkumaan, kun olimme saaneet uuden huoneen alimmasta kerroksesta.

Uni maistui superhyvin ja pääsimme uuteen rytmiin hyvin heti aamusta.  Olin ollut sen verran nokkela, että tällä kertaa olin tilannut lihatavaraa ja muutakin painavaa tabogalaiselta kauppiaalta saareen, jotka Jose oli jo tuonut kotiimme kylmään. Ostimme muutamia perustarvikkeita ( lue: viiniä ja kahvia)lähimarketista ja kauppakeskuksesta haimme Kaukon puhelimeen panamalaisen sim-kortin - minullahan sellainen oli vajaan vuoden takaa, tarvitsin vain nettiaikaa lisää.

Hienosti päästiin saareen ja Josen kärryllä omaan tabogalaiseen kotiimme. Aika uupunut sitä on ensimmäisen päivän, kun järjestelee tavarat ja tekee olonsa kotoisaksi.

Yön nukuimme loistavasti ja innokkaina aloitimme uuden jakson eläkeläisenelämässämme; kahdeksan viikkoa tropiikissa. Heti aamusta kävelin Bolin kauppaan maksamaan velkani Kaukon jäädessä puuhailemaan omiaan.

Vaikka olemmekin päättäneet myydä tämän paikan, niin on todella kotoisa olo, kun kävelen kylän raittia; kaikki tervehtivät ja moni tuttu kyseli kuulumisia ja Kaukon vointia - olo on kuin olisi tullut kotiinsa. Täällä ollessa minusta usein tuntuu, että olen vahingossa syntynyt väärään maanosaan, vaikka toisaalta, kun on syntynyt suomalaiseksi, on paljon paremmat mahdollisuudet  myös elää elämää ulkomailla. Jose ja Jessi ovat pitäneet talosta hyvää huolta ja on helppo taas asettua omaan tabogalaiseen minääni.