Tiedätkö kuka on Mafalda ?

 

Keskiviikkona 4.3. 2024

Argentiinan reissu alkaa olla kohta taputeltu. Reissussa on mukavaa, mutta kyllä nyt alkaa jo katse kääntyä Suomeen. Viimeiset päivät Buenos Airesissa on ollut hiukan matalalentoa: oikein ei ole uskaltanut nauttia kaupungista täysin siemauksin. Täällä Denque-kuume epidemia on räjähtänyt käsiin -sairaalat ovat täynnä ja ihmisiä varoitellaan tautia kuljettavista hyttysistä.

Kauppojen hyllyt kuitenkin huutavat tyhjyyttään - mitään hyttyssuojaa ei ole tarjolla. Kaikki loppu. Luin somesta, että jostain sai ostaa 40 €:lla Offi:a pullon! Suihketta, joka normaalisti maksaa alle kaksi euroa. Hyttyskammo ja -pelko on iskenyt meihinkin niin. ettei uskalla istuskella ulkona vain huvikseen. Tauti on sellainen, ettei sitä todellakaan vapaaehtoisesti halua - voipi olla jopa kuolemaksi. Epidemia on vähän vienyt fiilikset viimeisistä reissupäivistämme.

Eilen täällä oli Dia Malvinas - eli pääsiäisen jatkoksi vielä yksi vapaapäivä. Malviinoiden sodan veteraanien muistopäivä. Malviinoiden sota eli Falklandin sota, kun Argentiina taisteli Falklandin saarten ( espanjaksi Islas Malvinas) herruudesta 1982.  Argentiina joutui kuitenkin sodan päätteeksi luopunaan saaren omistuksesta Englannille.

Sunnuntaina käytiin markkinoilla, mutta markkinat lienevät lähes samanlaiset ympäri maailmaa; paljon ihmisiä, paljon krääsää..... enpä ole ole Suomessakaan markkinaihmisiä, joten aika nopeasti olimme saaneet riittävän kokemuksen Buenos Airesin markkinahumusta - lisäksi oli kaiken aikaa varottava taskuvarkaita ja hyttysiä. 

Kaupungilla on ihmishahmopatsaita, joita varsinkin turistit kuvaavat ja kuvauttavat itsensä kanssa. Yhden tyttöpatsaan luona oli satojen metrien kuvausjono, niin iti oikein alkaa tutkia kuka hän oikein on - joku kuuluisuusko ?

Hänhän on Mafalda. Argentiinalaisen sarjakuvapiirtäjän Quinon (Joakim salvador Lavado) luomus vuodelta 1962. Siis tuo tyttönen on lähes mun ikäinen. Sitä on ilmestynyt myös suomeksi, mutta enpä ole Suomessa tutustunut. Se luotiin alunperin mainostamaan kodinkoneita, mutta sopimus meni mönkään - ehkä Mafalda sai näin paremman elämän. Nyt kun lueskelin hänestä, niin minusta tuli Mafalda- fani. Mafalda on ihmiskunnasta ja maailmanrauhasta huolestunut tyttö, joka kapinoi nykytilaa vastaan.  Mafaldaa, hänen ystäviään ja perhettään voi hiukan verrata Tenavat-sarjakuvaan, mutta Mafalda oli rajumpi rauhaa ja vapautta rakastava tyttö. " Se astuu askeleen pidemmälle siitä, mihin sovinnainen  keskiluokkainen Tenavat jäi." Quino kuoli 88-vuotiaana neljä vuotta sitten, mutta hänen hahmonsa jäivät elämään.

Kun Mafalda ilmestyi Francon diktatuurin aikana, viranomaiset vaativat kirjan päälle tekstin: "vain aikuisille".

Mafaldasta on tehty mm. juliste Unisefin lasten oikeuksien kongressille.

Alkaa reissu olla paketissa ja katse jo kohta jo Suomen kevääseen. Mitä Argentiinasta jäi käteen:

Maa on "länsimainen sivistysvaltio", hyvin erilainen kuin tähän mennessä vierailemamme latinokulttuurit. Poliittinen ja taloudellinen tilanne tällä hetkellä hankala; uusi presidentti Javier Milei jakaa kansaa vahvasti. Inflaatiotilanne on karmea ja julkisten menojen leikkaukset kuohuttaa. Jako köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa. Katukuvassa näkee asunnottomia ja kerjäläisiä, toisaalta taas huomaa, että väki on oppineenpaa kuin monissa muissa lattarimaissa. Täällä on moneen otteeseen törmännyt siihen, että Eurooppa ja Suomi tunnetaan - sitä ei esimerkiksi Panamassa tapahdu lähes koskaan.  Ilo on ollut tutustua Francan kotikaupunkiin, kulttuuriin ja perheeseen - se on antanut aivan  uuden ulottuvuuden matkalle. 

Latinalaisamerikkalainen taide

 

30.3. 2024 Lauantai Buenos Aires 

Koitti päivä, jolloin museot olivat auki ja suuntasimme nyt latinalaisamerikkalaisen taiteen pariin Malba -museoon.

Hulppea rakennus täynnä mielenkiintoista  vahvaa taidetta laidasta laitaan. 

Piti palata oikein tutkimaan Frida Kahlon ja Diego Riveran elämää ja suhdetta toisiinsa. 

Frida Kahlo ( s. 1907- 1954) eli Magdaleena Carmen Frieda Kahlo y  Calderon oli meksikolainen taidemaalari, joka tunnettiin tuskaa, kuoleman läsnäoloa ja  elon pimeää puolta ilmaisevista maalauksistaan. Hän vammautui hyvin nuorena, kun koulubussi jäi raitiovaunun alle ja Fridan lävisti rautatanko vatsan läpi selkärankaan. Fridan haaveet lääkärin urasta kariutui tuona päivänä ja hän vaappui elämän ja kuoleman rajoilla, mutta jäi henkiin, mutta vammautui. Sairaalassa maatessaan hän alkoi maalata.

Kahlo maalasi sarjan inhorealistisia omakuvia. Kaikista hänen maalauksistaan kolmasosa oli omakuvia.

Frida Kahlo tutki aktiivisesti kommunismia ja hänellä väitetään olleen suhde  Lev Trotskin kanssa, jonka Stalinin agentit surmasivat Meksikossa 1940. Kahlo oli avoimesti biseksuaali, joten hänellä oli myös avoimesti suhde amerikkalaisen tanssijattaren Josefine Barkerin kanssa.  Hän oli naimisissa kahdesti Diego Riveran kanssa. Suhde lienee ollut kimurantti, koska Diego oli jo kuuluisa maalari, mutta myös kuuluisa naistenmies. He menivät esimmäisen kerran naimisiin Fridan ollessa 22-vuotias ja Diego kaksikymmentä vuotta vanhempi

Museossa oli Frida Kahlon elämästä kertovia valokuvia ja esineitä, mutta vain kaksi ylläolevaa maalausta.

Diego Riveralta oli museossa vain tämä teos. Aikaisemmin olemme nähneet Meksikossa hänen maalaaiaan mahtavia muraaleja.

Museossa oli paljon voimakkaita, värikkäitä, puhuttelevia, hauskoja, mutta myös mahdottoman outoja teoksia.

Kierrokseen päätteeksi joimme terassilla ihanat cafe con letche (maitokahvi) ja söimme medialunakset (makeat kroisantit), joita minulle oli suositeltu kokeiltavan. Ulkona kyllä tarkeni, kun lämpötila oli +31 celsiusta.

Jos haluat tutkia tarkemmin museo Malban näyttelystä, löydät linkin takaa:

Malba

Mihinkähän huomenna suuntaamme ?

El Calafate

 28.3. 2024

Eilen palattiin Buenos Airesiin etelän matkaltamme. Lensimme siis Buenoa Airesista ensin Ushuaiaan ja sieltä El Calafateen päämäränämme nähdä Argentiinan jäätiköt ennen kuin ilmastonmuutos äityy niin pahaksi, että on myöhäistä niitä nähdä.

Reissu oli pitkä ja hiukan rasittava, kun ensin istuttiin tuntitolkulla bussissa, jotta päästiin kansallispuistoon ja sitten vasta kävelemään ja katselemaan jäätikköä. Täällä kaikkiin kansallistpuistoihin on sisäänpääsymaksu noin 12 000 pesoa henkilöltä, joskin argentiinalaiset maksavat vain neljäsosan.

Lähes kaikkialla maailmassa kansallispuistoihin on maksu, meillä Suomessa kaikki on ilmaista autiotupia myöden. Pienen maksun olisin kyllä valmis maksamaan meilläkin. Toisaalta on upeaa, että meillä on mahtavia ulkoilualueita, jotka ovat ihan kaikkien saavutettavissa.

Kävelyreitit olivat upeat ja "helpot", jos vain jaksoi tarpoa portaita ylös ja alas. Oli myös esteettömiä liuskoja, jotka etenevivät kiemurrellen alas.

Reitit alkoivat ylhäältä, joten oli arvioitava, että jaksaako palata myös takaisin. Meillä oli eväät repussa, joten tuntui huimalta istua "terassilla" syömässä eväitä. Toista kertaa elämässä tuskin tällaisessa paikaissa eväitäni popsin.

Kun olimme aikamme tarponeet meidät vietiin bussilla satamaan. Luulin ostaneeni sellaisen retken, johon sisältyi myös tunnin veneretki, mutta oppaamme väitti, ettei meidän lippumme kelpaa. No, koska olimme päättäneet ja halusimme mennnä veneretkelle, ostimme mukisematta liput - valituksen ajattelin tehdä jälkikäteen.

Hyppäsimme paattiin ja saimme lähes käsin kosketella näitä upeita jäävuoria. Pinnan yläpuolella on jäästä vain noin 10%, joten möhkäleitä on vielä pinnan alla melkoisesti.

Meille sattui aivan upea ilma, kun aurinko paistoi, jäävuoreen värit vaihtelivat lähes spektrin loistossa - jota kameraan oli mahdoton saada vangittua. Välillä kuului rysähdyksia ja kumahduksia, kun jäävuoresta halkesi palasia, mutta varsinaista halkeamista emme nähdeet, emmekä jääneet allekaan.

Jäätikköretki oli vaivan arvoinen, muilta osin maisema oli todella karua ja rumaa. Niin rumaa, ettei viitsisi kuvaakaan laittaa, mutta jotta selviää todellisuus, niin laitan.

Vaikeaa, kuvitella, miten täällä voi elää. Lampaita, hevosia ja nautoja siellä täällä ja pieniä asumuksia.

Ruskeaa hiekkaa ja kuivaa heinikkoa, ihmetellä täytyy miten edes eläimet nyhtävät siitä ravintoa.

Keväällä, loka-marraskuussa maasto kuulemma kukkii näitä keltaisia kukkia, joihin tulee marjat ja niistä saadaan hilloa. Silloin maasto saattaa näyttää ihanalta.

Onneksi emme olleet marjastusaikaan, sillä legendan mukaan, joka maistaa Calafaten marjaa rakastuu siihen ikihyväksi ja hänen pitää aina palata Calafateen. Tulisi hiukan kalliiksi tulla  tänne marjastamaan, eikä itse kaupunkikaan meitä mitenkään ihastuttanut.

Lento takaisin Buenos Airesiin tapahtui yhden loikan kautta. Kone lensi ensin pari tuntia pohjoiseen aivan Chilen rajalle Andien viertä - onneksi vain viertä,  ja osa matkustajista vaihtui ja sitten taas jatkettiin matkaa.

Päätimme jäädä viettämään pääsiäistä Buenos Airesiin, emmekä matkaa enää maalle. Meillä on ollut toistaiseksi niin vähän aikaa pääkaupungissa, että haluamme tutustua tähän hiukan enemmän.

Kauko jäi lepäilemään asunnolle, kun lähdin omatoimiretkeilyyn keskustaan ja opettelin metron käytön: helppoa, nopeaa, siistiä ja halpaa. Keskustan ruuhkat eivät vaivanneet.

Nyt täytyy loppuaika yrittää suojautua hyttysiltä ja löytää jostain offia - nimittäin Buenos Airesissa on puhjennut paha denque -kuume epidemia, jota juuri hyttyset levittävät. Eipä tullut hyttysmyrkky Suomesta mukaan ja näyttää olevan kaikkialta täällä loppu just tuon epidemian vuoksi. Se tästä nyt vielä puuttuisi , että sellainen kuume saataisiin.

Leppoistä pääsiäistä !

Museoiden päivä

 

Museoiden päivä

Lauantaina 23.3. 2024

On reissailtu ympäri maailmaa sen verran, että aina ei jaksa museot kiinnostaa. Kuitenkin Ushuaian museokompleksi sijoittuu mielenkiintoisuudessaan  top ten listaamme.

Iso museokokonaisuus pitää sisällään vankilamuseon, merimuseon, historiallisen museon sekä taidemuseon. Koko kompleksi sijoittuu Ushuaian vanhaan vankilaan.

Vankeja oli moneen lähtöön ja myös monella tavalla kuuluisia:

Ricardo Rojas, oli poliittinen vanki, mutta myös kirjailija. Hän joutui Ushuaian vankilaan 1934 ja kirjoitti mm. siellä ollessaan kirjan: Archipiélago. Hänellä taisi olla kovin paljon paremmat oltavat kuin monella muulla vangilla, joita asui pienissä kopeissa parikin.

Joukossa oli myös sarjamurhaajia kuten 1900 -luvun alusta buenos airesilainen Petiso Orehudo, pikkuinen ja isokorvainen kaveri. Hahmot vastasisivat melko tarkasti vangeista otettuja valokuvia ulkonäön ja koon osalta. Tarinat ovat kammottavia iltasaduiksi.  Tämäkin kaveri poltti 22 kuutausisenvauvan silmäluomet, hautasi kolmivuotiaan tytön, hirtti jo 15 - vuotiaana 13-vuotiaan pojan jne.

Syystäkin hänet todettiin henkisesti hulluksi. Suurin osa vangeista oli tuomittu 27- 47 vuodeksi vankilaan.

Vankien olosuhteet olivat ankeat; tekivät pakkotyötä metsissä, talonrakennusta, tehtaissa jne. Saivat kuitenkin palkkaakin 30-90 centtiä päivässä (mikähän lie ollut rahan arvo silloin).

Merimuseon puolella taasen kerrottiin merenkulun ja laivojen historiaa. Oli paljon laivojen pienoismalleja, sekä vanhoja valokuvia merimiehistä, laivoista ja niiden varusteista eri aikakausilta.

Historiallisella puolella otsikkona oli: "Ushuaia ennen". Se kertoi ajasta, jolloin etelässä asui vain alkuperäiskansoja. Aborginaalit olivat kylmästä ilmastosta huolimatta vähäpukeisia, koska olivat tottuneet kylmään ja siten ihon rasvakerros suojasi heitä. Olivat terveitä, kunnes valkoiset saapuivat tutkimus- ja valloitusmatkoillaan Ushuaiaan. He toivat mukanaan tauteja ja sairastuivat flunssaan ja muihin virustauteihin, koska eivät olleet tottuneet ilmastoon. Sen myötä alkuperäiskansa sai myös tauteja, joihin heidän elimistönsä ei ollut tottunut.  Näinhän tämä on ollut monissa maissa, että valkoisten tuomat sairaudet ovat thonneet kait jopa enemmän kuin valloitussodat.

Vielä lopuksi puhuttelevaa kuvataidetta. Taiteilija Alejandro Abt syntyi 1956 Córdobassa, mutta asuu ja työskentelee Ushuaiassa.

Huomenna lähdemme Ushuaiasta El Calafateen reppu täynnä uusia kokemuksia. Kaupunki ja sen ympäristö  on ollut todella kokemisen arvoinen. Ei mikään halpa paikka, koska taitaa saada elantonsa turismista. Ruoka ravintoloissa edellisempaa kuitenkin kuin meillä ja annokset aivan valtavia. Jos ottaa lihaa niin pihvi lienee vähintään 400 grammaa - vähän liikaa minulle. Toisaalta kolmella eurolla saa pullollisen hyvää viiniä kämpille illan ratoksi.

Nyt pakkaamme laukut ja suuntaamme kolmeksi päiväksi katsomaan Calafaten jäätiköitä.

Tierra del Fuego

 

Perjantai 22.3. 2024

Rankkaa tämä turistin elämä, kun herätyskello soi tänäänkin klo 6.30, jotta ehdimme ajoissa meriretkelle maanosan eteläkärkeen. Tämä päivä on ollut kyllä retkemme yksi kohokohdista:

Olen haaveillut kauan, että näkisin pingviinit; tänään ne tassuttelivat kaikessa rauhassa nenäni edessä el Martillo -saarella.  Hauskoja pikkuotuksia - todellakin aika pikkuisia nämä pingviinit olivat.

Magella pingviinit Martillo -saarella

Olimme valinneet viiden tunnin meriristeilyn katamariinilla. Luonto oli huikaisevan kaunis ja ilma sateeton ja tuulikin  yllättävän mieto. 

Olen myös aina haaveillut livenä delfiinien näkemisestä. Vaikka olen kulkenut Panamassakin Tabogan saareen noin 17 vuotta, en kertaakaan ole onnistunut näkemään delfiinejä luonnossa.  Kaikki muut ovat, mutta minut nämä pikkuiset veikeät eläimet ovat kiertäneet kaukaa. Tänään onnisti delfiinienkin osalta,

Merileijonia olemme nähneet ennenkin mm.Ecuadorissa isla La Platalla, mutta nyt näitä veikeitä otuksia oli koko saarellinen.

Sen lisäksi, että luonokokemus oli tällä retkellä mitä upein, niin lisäksi tuntui, että sain navigoida myös ukkini jalanjäljillä. Ukkini merikapteeni Artturi Hakri (ent. Holmberg) syntyi Raumalla vuonna 1891 ja aloitti merimiesuransa 13-vuotiaana luvialaisen kuunari Olgan kokkina. Tällä ensimmäisellä matkallaan ukki purjehti jo Luvialta Skotlannin Leithiin saakka. Ajalle ominaisesti Hakri peri merimiesammatin isältään ja ehti työskennellä elämänsä aikana useissa eri purjelaivoissa.

Jos oikein olen ymmärtänyt ukki kuului myös Cap Hornin kiertäjiin eli on kiertänyt juuri tämän Tierra del Fuegon eli tulimaan vanhanajan purjelaivalla, jossa ei ollut moottoria tai tutkaa.

Näitä mielenkiintoisia ukin muistelmia löytyy Rauman merimuseon arkistoista:

https://www.youtube.com/watch?v=uw0FWOK2uG4

Kun olin lapsi ja ukki kertoi meritarinoita olin pitkästynyt. Nyt kun ikää on karttunut hiukan enemmän olisi mielenkiintoista kuulla ukin matkoista. Onneksi ukin muistelmia on taltiituna mm. Rauman merimuseossa.

Sai miettiä, että  juuri tämänkö majakan ohi ukkini purjehti joskus  yli sata vuotta sitten.

Matkasimme Etelä-Amerikan luonnon kanavaa pitkin - Beaglen kanavaa, aivan Chilen ja Argentiinan rajaa pitkin. Toisella puolen kanavaa oli Chile, toisella Argentiina. Google Maps näytti kyllä välillä, että olisimme olleet jo Chilen puolella rajaa, mutta ei rajavartiolaitos kuitenkaan passeja kysellyt.

Tämä Ushuaian pikkukaupunki taitaa elää pääasiassa turismista nykyään. Paljon on ulkomaalaisia ja heille monenlaista tarjontaa. Nuoremmat vaeltelevat varmaan pitkiäkin matkoja vuoristossa.

Kaupungin pääkaduilla on lähinnä ravintoloita, ulkoiluvarusteita ja matkamuistomyymälöitä.

Palaan vielä eiliseen, jolloin retkeilimme luonnonpuistossa.

21.3. 2024 Torstai

Torstain retki suuntautui Tierra del Fuegon luonnonpuistoon. Aamulla anivarhain pikkubussi nouti meidät kotoamme. Kansainvälinen joukko: meidän lisäksemme saksalaisia, amerikkalaisia, meksikolaisia ja korealaisia. Matkaoppaamme selosti espanjaksi ja englanniksi. Todella kokenut ja asiantunteva kaveri. 

Ilma oli viileähkö noin +5 astetta ja tuulinen. Osan matkasta jopa tihutti hiukan, joten hyvät retkivarusteet olivat tarpeen. Saimme liikkua huikeissa maisemissa samalla opas kertoili lähinnä Argentiinan luonnosta.

Luonnonpuiston postitoimisto oli harmiksemme kiinni, niin jäi kortit lähettämättä.

Ihan tuonne huipulle emme kuitenkaan lähteneet kiipeilyvarusteiden puuttuessa.

Vaelluksen päätteeksi hyppäsimme maailmanlopun junaan. Vuosisadan alussa juna kuljetti lähinnä vankeja vankilasta metsätöihin. Rata oli silloin 28 km pitkä kapearaiteinen. Nyt veturit ja vaunut olivat kyllä uusia turisteille tarkoitettuja, mutta ehkä tunnin junamatkan aikana pääsi hiukan vankila-aikojen tunnelmiin. Vankilassa oli parhaimmillaan noin 700 vankia. Vankeja tuotiin laivalla Buenos Airesista tänne Ushuaiaan. Vankilasta olisi ollut kuulemma kohtuu helppo paeta, mutta minne olisi paennut, kun meri ja erämaa eristivät hyvin alueen.

Huomenna onkin sitten kaupunkipäivä. Tutustumme varmaankin vankilamuseoon.