Misahualli ja kichua-intiaanit

18.11. 2014 , tiistai

Sunnuntaina saavuttiin Misahualliin. Bussista hypättiin pois Puerto Napossa, Napo-joen varrella ja odoteltiin tänne pikkukylään menevää bussia.

Bussi oli taas niin täyteenahdettu, että juuri ja juuri mahduttiin mukaan. Puolentunnin seisoskelun jälkeen olimmekin tropiikissa Amazonin jokilaaksossa.
Tämä Ecuador on kyllä mielenkiintoinen, kun muutamassa tunnissa ilmasto vaihtuu täysin. Nyt olemme sellaisessa Panaman ilmastossa n. +28 celciusta.

Ekakertaa Ecuadorissa heitimme shortsit jalkaan. Edellisen paikan hostellin pitäjä suositteli meille cabañoita nimeltään Rio Napo - hiukan tingittiin hinnasta, niin saatiin aivan ihana cabaña 30 dollarilla aamiaisineen. Tämä on aivan mahtavan puutarhan keskellä. Ihmiset todella ystävällisiä ja varsinaisia kasvien asiantuntijoita.
Varsinainen perheyritys, koko perhe työskentelee yhdessä.

Olemme oppineet kasvien parantavaia vaikutuksia ja nyt on repussa tomaattipuun siemenet, valkosipulipuun lehdet, inkiväärin juurakot jne.

Maanantai - päivä oli täysi kymppi. Aamulla lähdimme Jorgen, talon nuorimman pojan kanssa viiden tunnin retkelle. Meitä retkeläisiä oli vain kolme, minä ja Kauko ja yksi puolalainen yksinkulkijamies.

Veneellä matkattiin Napo-jokea ensin kitchua -intiaanien ansamuseoon. Inkkaripoika selitti meille nykyisiä ja entisiä tapoja pyydystää viidakon eläimiä. Saimmepa itsekin kokeilla pitkällä putkella ampua myrkkynuolia.  Ei hassumpi suoritus, olisimme saattaneet, jopa saada lounaan itsellemme.

 kalanpyydyksiä

 Ansoja oli monenmoisia

 Tässä metsästetään eläimiä lounaaksi

Välipalaksi haettiin mahtavat greipit puusta

Meille tehtiin sotamaalaukset perinteiseen tapaan erään puun hedelmän sisuksesta saatavalla maalilla -kylläpä oli tiukassa, kun myöhemmin yritettiin maalauksia poistaa hostellissa.

Minulla on kädessä hiukan ihottumaa, sekin sitten parannettiin dragonin verellä.
Puu, josta valui ikäänkuin verta, joka hangatessa muuttui valkoiseksi voiteeksi.

Katsos mikä kukka

 Ei tarvi huulia maalata, kukka vain suuhun

Tällä hedelmällä voisi värjätä hiuksetkin

Kävimme kahdessa eri intiaanikylässä. Ekassa meille esiteltiin intiaanien käyttämiä kasveja. Kylläpä niillä oli parantavia vaikutuksia. Vaiva kun vaiva tuntui näillä kasveilla tokenevan. Kyllä meidänkin lääketieteellä olisi oppimista. Lääkärit lähes aina vain pilkallisesti nauravat näille luonnon lääkkeille. Intiaaneilla on kuitenkin näistä tuhansien vuosien kokemukset.

kilpikonnat päivälevolla

Tarjolla oli myös huumaavia aineita, joilla olisi saanut ilmeisesti kivan pikkumatkatripin - ei olisi maksanut kymmentäkään dollaria, mutta emme kuitenkaan halunneet matkaa menneisyyteen ja tulevaisuuteen, joten jätimme väliin.
Kuulemma monet amerikkalaiset ja eurooppalaiset matkaajat hakevat viidakosta näitä "shamaanitaitoja"   -ehkä mekin ensikerralla.

 pikkukaimaani ei voi olla vaarallinen

Kylässä näimme pari pikkuista kaimaanin poikasta, papukaijan ja muutamia eläimiä, joille meillä ei ole vielä nimeä, espanjaksi en muista ja suomeksi en tiedä.

Toisessa kitchua-intiaanien kylässä, jossa asui noin 30 intiaaniperhettä näimme valmistuksen ja saimme maistaa jukasta tehtyä terveysjuomaa. Kylläpä tunsimme itsemme sen jälkeen vahvoiksi ja terveiksi.  Intiaaninaiset esittivät meille oman kulttuurinsa tanssia.
Mukana yksi tosi pikkuinen tyttönenkin, jota kovasti ujostutti opetellessaan tanssin alkeita. Hän sitten minutkin tanssiin kutsui, mutta pettymyksekseni minua ei puettu inkkarinaisen asuun.

Kylän opettajankin tapasin ja ehdin vaihtaa muutaman sanan koulukuulumisia.

Tuskin ehdimme retken jälkeen piipahtaa pikaisesti kylällä syömässä, kun meitä jo kutsuttiin hommiin. Suklaan valmistuksessa tarvittiin apujoukkoja.

Kylän keskusaukiolla majailee apinoita -ihmisiin tottuneita kesyyntyneitä pikku otuksia.  Aika vekkuleita, mutta todellisia varkaita. Onneksi meitä oli varoitettu etukäteen, että varastavat kameroita, hattuja, aurinkolaseja jne.
Ruoka-annoskin oli vaarassa ! Apinat kyttäilivät tilaisuutta tulla osallisiksi lounaastamme.

Kadulla pienenpieneltä tytöltä varastivat muovipusiissa olleen ruokarasian.
Tyttö piti pussista kiinni kovaa, mutta apinapa nappasi rasian pussista. Itkuhan siinä tyttöpoloiselta tuli. Yritin auttaa, kun ihan vieressä olin, mutta päivän hyvä työ jäi tekemättä, kun apina minulle sähisi ja irvisteli hampaitaan -en uskaltanut ottaa rasiaa. Sinne se vikkelästi katolle kiipesi  purnukkaa avaamaan ja tytön lounasta syömään.

Toinen apina nappasi ravintolan pöydälle jääneen mehun ja lasista kallisteli kurkkuunsa.

Kotiuduttuamme aloitimmekin nuotiolla kaakaopapujen paahtamisen. Talon pikkuinen Sarayy-tytär meitä innokkaasti autteli, koska rakastaa suklaata.
Kun olimme pavut paahtaneet, ne kuorittiin ja jauhettiiin "lihamyllyllä" hienoksi mössöksi. Sitten vain maistelemaan ! Toinen puoli sekoitettiin kuumaan maitoon ja juotiin kaakaona toinen satsi tehtiin suklaaksi ja banaaninpaljoja kasteltiin löysään suklaaseen.

                                                                          

                                                                                

         
Kiva kokemus ihan "kotipaahtimossa", kun olimme aikaisemmin nähneet Mindossa teollisen suklaanvalmistusprosessin.

Päivä oli kiireinen, sillä kohta jo valmistauduttiin viidakkoon yöretkelle Jorgen opastuksella. Ennen emme olekaan pimeässä viidakossa retkeilleet.
Jännittävä ja hiukan pelottavakin kokemus. Talosta saatiin saappaat ja lamput.
Aluksi ohjeet: ei saa koskea käsin mininkään, jottei saa mitään ötököiden, käärmeiden jne. pistoksia. -apua, miten minä tasapainoton kompurajalka selviän !
Poika meille kuitenkin bambusta teki kävelysauvat. Ei onneksi voinut koskea mihinkään, kun toinen käsi oli sauvassa ja toinen lampussa.

Katso tarkkaan, niin näät häivähdyksen koralli-käärmeestä

 toinen käärme -pilkahdus keltaista

Etsittiin yöneläviä. Mutaisella oksaisella polulla kävellessämme näimme hämähäkkejä, tarantelloja kaksi koralli-käärmettä, tappajamuurahaisia ja muutamia kiiluvia silmiä. Meillä on sen verran huonot kamerat, että kuvien ottaminen yökävelyllä oli aika turhaa (muutava kuva kuitenkin todisteeksi)

Noin tunnin käveltyämme saavuimme keskellä viidakkoa olevalle laguunille.
Sielläpä isäpappa odotti meitä kapealla ja liiankin kiikkerällä veneellä.
Hiukan tai suorastaan aika paljon pelotti, kun hiirenhiljaa lipusimme veneellä etsien kaimaaneja ja lintuja nukkumassa veden äärellä puissa.

Tuli sellainen olo, kun olisimme elokuvassa, jossa kohta krokotiilit hyökkäävät ja nappaavat palan veneestä. Sitten taistellaan henkihievärissä rantaan. Yön pimeys ja viidakon äänet saavat mielikuvituksen valloilleen. Kuulimme monenlaisia mielenkiintoisia ääniä, näimme kaimaanien punaisena kiiluvia silmiä vedessä, lintuja nukkumassa oksilla ja sitten: -booa-käärmeen, jota täällä culebraksi kutsutaan pulleana roikkumassa puunoksalla sulattelemassa juuri syömäänsä lintuateriaa !

Kyllä oli jännittävä päivä ! Uupuneina kaaduimme sänkyyn ja toivoimme, ettei tällä kertaa kaikki kokemukset tunkeudu uniin.