Rannalle

Tässä señor Ahtonen ostaa matkalippua.

Tää Etelä-Amerikan systeemi on mielenkiintoinen, kun jokaisella bussiyhtiöllä oma lipunmyyntinsä -usein myös omat bussiasemansa.

Maanantai- aamuna varttia vaille kuusi starttasimme kohti Quiton pääterminaalia.   Meillä oli edellisenä päivänä ostetut liput rannikolle Mantaan. Sunnuntaina harjoiteltiin matkaa bussiterminaalille ja ajateltiin, että on viisasta varata pari tuntia matkaan.

                                                    

                                                              Bussin lähtöä odotellaan

                                                          

Bussin "turvatarkastuksessa" tuli ongelmia. Meillä oli vain "pikkureput, jossa koko omaisuus ja "tarkastajatäti" oli tiukkana -pantava ruumaan. Yritin anella ja lopuksi suomeksi kiroilla, mutta käsky oli selvä: ruumaan ! Mies, joka pakkaa kasseja ruumaan laittoi sanoi: -ottakaa sisään, kun ovat niin pienet reput. Mutta, mutta...... täti lähetti taas takaisin: minähän sanoin ruumaan ! Locaksi (= hullu)  ukkokin jo naista tuumi, mutta otti reppumme, kun olimme ensin ottaneet rahat, passit ja muun arvotavaran.

Maanantai oli täällä pyhä ja arveltiin, ettei busseja taida kulkea samaan tahtiin kuin arkena.
Niinpä kotinurkilta mentiin ensin  kaupunkiin ”taksilla” (=pikkubussi, joka otti meidät kyytiin) 50 sentillä ja  sitten pätettiinkin ruveta tuhlaavaisiksi ja ajaa toisella taksilla koko matka terminaalille. Niipä oltiin siellä jo ennen seitsemää !

8:n tunnin bussimatka sujui rattoisasti maisemia katselleen. Näkymä vain muuttui ikkunasta katsellessa roskaisemmaksi, köyhemmäksi ja kuivemmaksi. Vähän alkoi pelko hiipiä sisikuntaan, että olemmekos nyt todella matkalla kaikkien kehumalle rannikolle.

Cotopaxi -tulivuori taustalla

 Alkumatka oli vehreää kukkkulamaisemaa

Sitten kylät muuttuivat köyhemmiksi

ja roskaisemmiksi  -on tässä elinympäristö !

ja köyhemmäksi 

ja kuivemmaksi . Luonto oli rutikuivaa "aavikkoa"

talot bambusta 

Matkamme pääkohde on Puerto Lopez, pikkuinen kalastajakaupunki. Ensimmäisenä päivänä taitoimme matkaa Mantaan, alueen pääkaupunkiin, suureen satamakaupunkiin.  Pelkomme osoittautui todeksi.
Vain kerran matkallamme olemme yöpyneet rumemmassa kaupungissa –se oli Meksikossa, mutta siellä rumuuden korvasi mahtava hummeri-ateria.

Maisema hotellin ikkunasta

Mantassa taas ei ollut kerrassaan mitään.  Bussiaseman nurkilla niin epämääräisen oloista jengiä, että melkein pelotti. Hotellikaan ei ollut hintansa väärtti ( ei aamupalaa, ei luvattua lämmintä vettä, saatikka nettiä) vaikka 35:stä dollarista 30 dollariin saimmekin tingittyä - ilman kuittia –taisi tyttö pistää rahat omaan taskuun. Illalla, kun palasimme kävelykierrokselta, oli resepsuunissa poika, joka ei tainnut tietää olemassaolostamme mitään, kun oli niin kummissaan. Mehän ei oltu kirjoissa emmekä kansissa –siis emme olleet olemassa !
Onneksi ei ruvennut toista maksua kinuamaan, kun meillä sitten ei ollut sitä kuittia.

Kaupunki oli melko autio, mutta rannan läheisyydessä oli  huvipuisto, joka läpi kävelimme ruokapaikkaa etsiessämme.  Hikisen kuppilan löydettyämme istahdimme ja päätimme, että olimme ansainneet oluset. Onko olutta?, kysyimme. On olutta -ukko otti pari tyhjää olutpulloa ja lähti niitä kaupaan täydeksi vaihtamaan –onneksi lähikaupassa oli kylmäkaappi ! Emme olleet huomanneet kysyä ruuan hintaa etukäteen ja hiukan turistilisää ukko laittoi, mutta tinkasi sitten pari dollaria.

Aamulla aamiaispaikan löytäminen oli lähes mahdotonta. Soppaa tai riisiä olisi kyllä ollut, mutta ei
kahvia, joka on meille elintärkeää aamujuomaa. Lopulta linja-autoaseman epämääräisiltä nurkilta löysimme kuppilan, jossa saimme kuumaa vettä ja nescafea –onneksi oli repussa omaa leipää.

Surkean aamupalan jälkeen pistäydyimme maksullisessa linja-autoaseman vessassa (josta nyt ei kyllä ole kuvaa :)  Mulla oli taskussa 24 centtiä, enkä päässyt sisään, kun hinta oli 25 centtiä –vessatäti oli tiukkana. Piti lähteä Kaukolta, joka oli jo tullut torakoita vilisevästä vessasta, hakemaan lisää rahaa.  Kun sain kokoon vessarahat, pääsin pissille vesivessaan, jossa ei ollut vettä !

Nyt vasta tajuttiin, että toi mun matkakumppanini saa ikähyvitystä 50%.

Paljonkohan on dollareita menny hukkaan... Tälläkin matkalla säästettiin 1,5 dollaria. 

Reissaillessa voisi kyllä kirjoittaa ihan oman bloginsa erilaisista vessakokemuksista. Aina ei ole helppoa suorittaa normaalitarpeitaan hygieeniasta tinkimättä.

Bussi, jolla Puerto Lopeziin matkattiin oli samaa tasoa kuin aamupala ja vessa. Ei siis kovin kehuttava. Pääsimme kuitenkin turvallisesti ja nopeasti pieneen kalastajakylään.

Tän piti olla luonnonpuistoa  -pelkkää kuivaa ryteikköä

Mopotaksilla sitten dollarilla hujautimme ”keskustaan” Lonely Planetista (= reppureissaajan raamattu)  löytämäämme hostelliin. Päätimme ottaa rantalomamme leppoisasti ja vuokrasimme oman  bungalovin rannan läheisyydestä.

Puolelta päiviltä sitten istahdimme paikallisen mummon kuppilaan ja söimme aamiaisen.
Ihanaa ! Saimme kahvia, hedelmiä, munaa ja paahtoleipää. Aivan kuin päivä olisi alkanut alusta.

Nyt istumme omalla pikkuterassilla ja nautimme rentouttavasta hetkestä. Kirjoittelen, suunnittelemme huomista päivää ja tulevia matkapäiviämme kuksallinen viiniä seuranamme.

Liput Isla Platan huomiselle retkelle on jo ostettu. Isla Plataa kutsutaan köyhien Galápagokseksi.
Toivottavasti kokemus tulee kuitenkin olemaan rikas.

Näkymä kylältä Puerto Lopez

koulutaksi