Sikaihana aamukävely

1.11. 2014 Otavalo

Lauantai-aamuna klo 6. kaksi reipasta retkeläistä lähtivät Etelä-Amerikan yksille suurimmista markkinoista. Ensimmäiseksi aamulla tutustuimme hiukan kauempana sijaitseviin kotieläinmarkkinoihin.

Väkeä ja eläimiä oli jo kuudelta runsaasti paikalla ja lisää virtasi koko ajan.  Meno oli enemmän kuin sekavaa. Yhdeltä karkasi lammas, toiselta sika.  Paljoa ei puuttunut, ettei sonni puskenut meitä sisään markkina-alueelle mennessämme.

p.s. tää ei ollut se pelottava sonni

Hintoja hiukan kyselimme, mutta emme sitten kuitenkaan ostaneet mitään, kun olisi ollut hiukan hankalaa kuljettaa eläimiä bussissa Quitoon. Vasikan olisi saanut 70 dollarilla, sian satasella (sellaisen ison emakon), muutamalla kympillä vuohen jne.

Luonnonsuojelullisesti markkinat olivat hiukan karut: eläimet tiukassa lieassa jaloistaan, pieniä tipuja ja kanoja ahtaissa häkeissä, eläviä marsuja säkeissä (täällä syödään marsua)jne.

Koiranpentuja myytävänä

Olisikohan näillä vähän ahdasta ?

Välillä kanat rimpuilivat, kun alkoi tietysti huimata pää kokoajan alaspäin

Tässä valitaan lihavia marsuja

Tässä niitä raahataan säkissä -oho jokunen pääsi kuolemaan raahatessa

Tällaista meilläkin on varmaan ollut joskus kymmeniä vuosia sitten. Eläinmarkkinoilla on myös ravintolaosasto. Tällä kertaa emme syöneet, kun kahdeksalta odotti hotellin aamupala. Kävimme kuitenkin katsastamassa mitä muut aamukuudelta söivät -olivat varmaan joutuneet lähtemään jo aamyöstä matkaan, niin kyllähän sitä nälkä yllättää.

Me sitten kuitenkin lähdimme hotelliin aamiaiselle, jotta jaksaisimme jatkaa muille markkina-alueille. Lauantaina lähes koko kaupunki oli markkina-aluetta. Osa kaduista suljettu ja myyjät levittäytyneet kaikkialle:  -ei sallittua siis kuitenkaan kaikkialle. Poliisit kävivät tiukkaa "taistoa" inkkarimummon kanssa saakos tässä myydä vai ei. Lopulta mummo keräsi tavaransa.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme matkamme muualle markkina-alueelle. Ensin kävimme kauppahallissa katsastamassa onkos kylmäketju varmasti katkeamaton. Epäilyttävästi tuntui sille, ettei ollut,

En sitten ostanut lihaa tällä kertaa. En myöskään sian herkullista nahkaa, jota oli myytävänä kilokaupalla.

Lähdettiin sitten vaateosastoille, joissa ihanan värikkäitä intiaanituotteita myytävänä. Ostaminen houkutti kyllä kovasti, kun nää inkkarivärit ovat minusta niin upeita.

Kauko osti kuitenkin keinokuituiseen Panama-hattuunsa aidon kudotun intiaaninauhan

(ihan kuin meidän pirtanauha)

Tåsså jonotetaan pankkiin - palkkapäivä siis.

Intiaaneja oli kaikkialla. Otavalossa on suuri intiaaniyhdyskunta. Kaupungissa 90 000 asukasta ja lienee suurin osa inkkareja.  Nämä Otavalon intiaaninaiset olivat pukeutuneet hyvin tummiin: musta tai sinen pitkä hame ja sitten tummaa takkia tai ponchoa. Ei värikkäitä asuja kuten Panaman kunilla tai useimmilla Meksikon tai Perun intiaaneilla.

Kaupunki sijaitsee kolmen korkean tulivuoren välisessä laaksossa: Imbapura (4630 m), Cotacachi (4995 m) ja Mojanda ( 4263 m ). Siitä voi arvella, että bussimatkalla kiivettiin välillä aika korkealle ja taisi moottorit olla kovilla.

Kaupuki oli siisti ja paikoittain kaunis

ja iltasella valaistu

Tässä vielä katsahdus kaupunkiin ennen "kotiinpaluuta" Quitoon

Matkalla oli yksi kylä, joka oli pelkkää kasvihuonetta, satoja metrejä kasvihuonetta toisen perään. Jäi arvoitukseksi mitä niissä kasvateaan.

Kaikkien kasvihuoneiden edeesä oli tällainen aita, jota ensin lumiaidaksi luulimme, mutta maantieteellisesti ajatellen se lienee turhaa, joten viimeinen päätelmämme oli tuulensuoja.

Markkinahumuun väsyneinä päätimme lähteä "kotiin" Quitoon. Bussiin evääksi ostin kuusi pikkubanaania 50 senttiä.  Myyjä kysyi kelpaisko nämä ja bussissa oli 16 banaania.....

olipas meillä matkaevästä !