28.3. 2024
Eilen palattiin Buenos Airesiin etelän matkaltamme. Lensimme siis Buenoa Airesista ensin Ushuaiaan ja sieltä El Calafateen päämäränämme nähdä Argentiinan jäätiköt ennen kuin ilmastonmuutos äityy niin pahaksi, että on myöhäistä niitä nähdä.
Reissu oli pitkä ja hiukan rasittava, kun ensin istuttiin tuntitolkulla bussissa, jotta päästiin kansallispuistoon ja sitten vasta kävelemään ja katselemaan jäätikköä. Täällä kaikkiin kansallistpuistoihin on sisäänpääsymaksu noin 12 000 pesoa henkilöltä, joskin argentiinalaiset maksavat vain neljäsosan.
Lähes kaikkialla maailmassa kansallispuistoihin on maksu, meillä Suomessa kaikki on ilmaista autiotupia myöden. Pienen maksun olisin kyllä valmis maksamaan meilläkin. Toisaalta on upeaa, että meillä on mahtavia ulkoilualueita, jotka ovat ihan kaikkien saavutettavissa.
Kävelyreitit olivat upeat ja "helpot", jos vain jaksoi tarpoa portaita ylös ja alas. Oli myös esteettömiä liuskoja, jotka etenevivät kiemurrellen alas.
Reitit alkoivat ylhäältä, joten oli arvioitava, että jaksaako palata myös takaisin. Meillä oli eväät repussa, joten tuntui huimalta istua "terassilla" syömässä eväitä. Toista kertaa elämässä tuskin tällaisessa paikaissa eväitäni popsin.
Kun olimme aikamme tarponeet meidät vietiin bussilla satamaan. Luulin ostaneeni sellaisen retken, johon sisältyi myös tunnin veneretki, mutta oppaamme väitti, ettei meidän lippumme kelpaa. No, koska olimme päättäneet ja halusimme mennnä veneretkelle, ostimme mukisematta liput - valituksen ajattelin tehdä jälkikäteen.
Hyppäsimme paattiin ja saimme lähes käsin kosketella näitä upeita jäävuoria. Pinnan yläpuolella on jäästä vain noin 10%, joten möhkäleitä on vielä pinnan alla melkoisesti.
Meille sattui aivan upea ilma, kun aurinko paistoi, jäävuoreen värit vaihtelivat lähes spektrin loistossa - jota kameraan oli mahdoton saada vangittua. Välillä kuului rysähdyksia ja kumahduksia, kun jäävuoresta halkesi palasia, mutta varsinaista halkeamista emme nähdeet, emmekä jääneet allekaan.
Jäätikköretki oli vaivan arvoinen, muilta osin maisema oli todella karua ja rumaa. Niin rumaa, ettei viitsisi kuvaakaan laittaa, mutta jotta selviää todellisuus, niin laitan.
Vaikeaa, kuvitella, miten täällä voi elää. Lampaita, hevosia ja nautoja siellä täällä ja pieniä asumuksia.
Ruskeaa hiekkaa ja kuivaa heinikkoa, ihmetellä täytyy miten edes eläimet nyhtävät siitä ravintoa.
Keväällä, loka-marraskuussa maasto kuulemma kukkii näitä keltaisia kukkia, joihin tulee marjat ja niistä saadaan hilloa. Silloin maasto saattaa näyttää ihanalta.
Onneksi emme olleet marjastusaikaan, sillä legendan mukaan, joka maistaa Calafaten marjaa rakastuu siihen ikihyväksi ja hänen pitää aina palata Calafateen. Tulisi hiukan kalliiksi tulla tänne marjastamaan, eikä itse kaupunkikaan meitä mitenkään ihastuttanut.
Lento takaisin Buenos Airesiin tapahtui yhden loikan kautta. Kone lensi ensin pari tuntia pohjoiseen aivan Chilen rajalle Andien viertä - onneksi vain viertä, ja osa matkustajista vaihtui ja sitten taas jatkettiin matkaa.
Päätimme jäädä viettämään pääsiäistä Buenos Airesiin, emmekä matkaa enää maalle. Meillä on ollut toistaiseksi niin vähän aikaa pääkaupungissa, että haluamme tutustua tähän hiukan enemmän.
Kauko jäi lepäilemään asunnolle, kun lähdin omatoimiretkeilyyn keskustaan ja opettelin metron käytön: helppoa, nopeaa, siistiä ja halpaa. Keskustan ruuhkat eivät vaivanneet.
Nyt täytyy loppuaika yrittää suojautua hyttysiltä ja löytää jostain offia - nimittäin Buenos Airesissa on puhjennut paha denque -kuume epidemia, jota juuri hyttyset levittävät. Eipä tullut hyttysmyrkky Suomesta mukaan ja näyttää olevan kaikkialta täällä loppu just tuon epidemian vuoksi. Se tästä nyt vielä puuttuisi , että sellainen kuume saataisiin.
Leppoistä pääsiäistä !
.jpg)
