Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen.......

Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen, posket tehty puolukasta tukka naavatuppurasta silmät on siniset tähdet...

Kajaanin kaunis kaupunki ja puusavotta

Arki alkanut ja jääkaappi tyhjentynyt. Suuntaan puolenpäivän aikaan Kajaaniin, Kainuun kauniiseen kaupunkiin, Kaukon jäädessä odotelemaan "apumiestämme" Mikaa metsurihommiin.

Kunnon kainuulainen ja turistikin tekee leipäostoksensa Pekka Heikkisen leipomossa. Heikkisen Puu-uunileivät, jo neljässä polvessa, ovat jopa varsinaissuomalaiseen makuun, vaikk´eivät ehkä Maskun ruisleivälle ihan pärjää. Piirakat, pullat ja leivät kuitenkin hokuttavat vähän liikaakin, sillä ei ne mitään tarjoustuotteita ole ja koettelevat siten kukkaroa. Vakuuttelen aina, etten ole mikään pullahiiri, mutta niin vain huomaan istuvani leipomon kahvilassa iso kupponen kahvia ehdessäni ja uunituore vanilja-vadelma-mustikkapulla hujahtaa iloisesti pikkuiseen ikuisen laihduttajan massuun. Huulet puhtaaksinuoltuna ja kassakuitti visusti hävitettynä lähden muille asioille.

Loggaan vielä yhden geokätkön voimalaitoksen kupeesta, yhden ruohoaleikkaavan jästin hiukan häiritessä työskentelyäni.  Muitakin kätköjä olisi kaupungissa, mutta en jää niitä kuitenkaan yksikseni etsiskelemään. Kauniilla raatihuoneentorilla olisi aika lähelläkin yksi, mutta keskellä päivää siellä liikkuu niin paljon väkeä, että saattaisi olla liian huomiota herättävää rouvan siellä "konttailla" kätkön perässä,  -ties mihin sitä kainuun poliisi minut vielä toimittaisi !

Iltapäivän ja illan kaksi ahkeraa työmiestä kaatoivat kenossa köllöttävän kuusen ja muutaman muunkin puun. 

Tiistai-aamun sateen lakattua lähdimme puusavottaan. Kylläpä istumatyötä tekevän selkä nopeasti kipeytyy pöllejä nostellessa ja raahatessa. Pitänee treenata pikaisesti, muuten ei rinkankannosta tule mitään. Joskin olivat nuo pöllit ihan kohtuullisen kokoisia .

Jää tänne nuorisolle halottavaa ja risusavottaa. Ei tarvi kuntosalille mennä, painonnostoa on ihan omasta takaa. 

Onneksi lämmin sauna ja kylmä Oulu-järvi huolehtii fyysisestä kunnostamme. Lihakset ja mieli relaavat. Saunan jälkeen nuotiokodassa  vielä hetki nuotion leimussa istuen ja kirjoittaen.

Nuotiolla paistettu leipäjuusto vai juustoleipä lakkahilloineen kruunaa saunaillan pimenevässä elokuun illassa. 

Vuorilampi ja geokätköily

Mahtava viikonloppu jo lopuillaan. Ilma on muuttunut jo hiukan syksyiseksi,mutta kauniin kuulaaksi.
Saimme viikonloppuvieraiksemme perjantaina hyvät ystävämme Pirkkalasta. Perjantai-yönä saunasta viimeiset kuutamouinnit vielä puoliltaöin. Aamun valjettua kauniina ja kirkkaana, päätimme aamu-uinnin ja -kahvin jälkeen lähteä retkelle kauniille Vuorilammelle. Ilkka sai armollisesti jäädä lempiharrastuksensa pariin; kalastushommiin ja me muut suuntasimme Hyrynsalmelle.

Vuorilammen maisemat ovat mahtavat. Olin päättänyt aloittaa uudelleen muutaman vuoden takaisen geokätköilyharrastuksen. Niinpä Vuorilammen kätköstä tuli ensimmäinen tällä uudella kätköilykaudella. Kätkön löytäminen tuntuu aina siltä kuin olisi löytänyt aarteen. Aika koukuttava, muttei huono harrastus. Keitimme nokipannukahvit paistoimme retkimakkarat.

Mökillä meitä odotti ankkurinsa Oulu-järveen kadottanut mies, siitä huolimatta isot loistavasti fileeratut ahvenfileet odottivat jääkaapissa. Ilkalta saimme viikonloppuna fileerauksen oppitunteja, mutta opettajan silmien alla emme kumpikaan rohjenneet harjoittelemaan, edes harjoittelukappaleeksi kalastetulla hauella. Luulen, että harjoittelemme salaa ja sitten joskus esittelemme Ilkalle taitojamme.
Meiltä kun on Kaukon kanssa tämä taito jäänyt elämämme varrella oppimatta, suuristakin ahvenista saamme pikkuisia ja repalaisia fileitä. Ei ihme, että ovat niin kalliita kaupassa.

Lauantai-illan mölkkyturnauksen miehet hävisivät niin surkeasti, että joutuivat saunanlämmityshommiin. Vesi kylmenee päivä päivältä ja tunti tunnilta, mutta urheasti on uitu aamut, illat.  Sunnuntain aamuintien jälkeen Marita ja Ilkka jo kotiin starttasivatkin ja me päätimme lähteä etsimään löytämättömiä geoaarteita.

Paltamon Golf-kentän kätkö oli helppo ja kauniilla paikalla. Golf-palloja varoimme alueella kävellessämme, mutta muutoin ei vaaranpaikkoja ollut. Alue vaikutti kauniilta ja viihtyisältä, jos harrastaisin golfia, niin tänne kyllä suuntaisin.

Kivenkääntö ja hups siinähän tuo kätkö.

Vielä haettiin yksi kätkö Paltamon uudesta kauniista Eino Leino -puistosta. Täällä Paltamossa (kylläkin Paltaniemessä, joka on nykyisin Kajaania) Eino Leino syntyi v. 1878, joskin kasteessa sai nimen  Armas Einar Leopold  Lönnbohm. Eino Leinoksi tämä mahtava jo 12-vuotiaana runoja julkaissut kirjailimme muuttui myöhemmin.

paltamoon.com

Myös lähellä olevaaa siltakätköä yritettiin, mutta vaikeustaso oli niin kova, että piti jättää sellaiseen kertaan, kun on nuorisoa mukana. Olisi pitäyt kiivetä siltarakennelmiin. Vaikka sillanrakentaja oli matkassa, niin nuo vaaralliset kiipeilyhommat on jo pakko jättää nuoremmille. Mielemme ei moisesta masentunut, vaikka hiukan karvaalta hetkisen tuntui, päätimme kuitenkin vielä logata yhden kätkön ja ajella Leppikosken voimalaitokselle. Vaikka matkat taittuivat autolla, niin mukavaa liikuntaa saa kätköjen luo kävellessä ja kivutessa. Tuskin olisi tullut tutustuttua tähänkään voimalaitokseen ilman aarteenetsintää.

Upea oli paikka !

Nälän kurniessa jo vatsassa, alkoi silmissä jo siintää tuoreet ahvenfileet.
Kalat pannuun - melkein yhtä hyvää kuin Ilkan laittamat kuhat.

Nyt vielä valmistautumaan keihäsfinaaliin ja Suomi- juhlaan !
Kultaa ja pronssia Suomeen - Wau !

Kadonnut orakasmetsä

Tiistai-aamu Kainuussa ei oikeastaan valjennut. Sateen ropina antoi armollisesti unen jatkua hiukan pidempään. Pieni häivähdys aamutuimaan käväisi mielessä, että pikkuoppilaat Imatralla tallustelevat ekaan koulupäiväänsä. Mietin myös miten vuokralaisemme ovat "kotiutuneet" ja miltä tyttösistä tuntuu asua vieraassa kodissa ja mennä uuteen kouluun. Nopeasti ajatukset siirtyivät kuitenkin keskeneräiseen Hesarin ristikkoon ja muihin vapaa-aikaan sopiviin tuumiin.

Sateesta huolimatta innostuimme lähtemään sieneen. Vuorotteluvapaakorvauksesta ei ole vielä kuulunut mitään, joten elokuun tulot jäänevät viikon palkkaan, joten halpa sienikastike houkutteli.
Meillä on täällä mökillä sellaiset takuuvarmat sienipaikat - tai siis oli. Saappaat jalkaan ja menoksi.
Varmuuden vuoksi molemmille isot ämpärit sieniä varten ja pikkuiset mustikoille.

Lämpimässä syyssateessa talsittuamme ensin mökkitietä, loikkasimme ojan yli tuttuun ja turvalliseen "metsäämme" . Parisataa metriä metsätaivalta ja sitten:

Meidän sienimetsämme oli kadonnut ! Pienenä tyttönä yksi Emilian lempikirjoista oli Myyrä kaupungissa, joka kertoi metsän eläimistä, jotka muuttivat kaupunkiin, koska heidän kotimetsänsä oli kaadettu. Meidän metsässämme näytti yhtä surulliselta.  Pettyneenä siitä, mitä tehometsänhoito saa aikaan, taivalsimme kuitenkin raivion yli metsänreunaan - jospa sentään olisi mustikoita !

Metsänreunassa meitä odotti ihmisverta väijyvä hirvikärpäsarmeija.  Kun iljettävät otukset olivat jo korvissamme, hiuksissamme ja paidan alla, päädyimme palamaan saaliitta kotiin. Olin jopa onnistunut kompuroidessani ja kaatuessani hukkaamaan mustikkaämpärini (sankkoni, kuten täällä sanotaan) metsään. En palannut hakemaan !

Päätimme karkoitaa loiset riisumalla vaatteemme ulkona ja loikkaamalla suoraan  järveen. Osaavatkohan hirvikärpäset sukeltaa ?

Illalla saunottiin ja paisteltiin herkut nuotiomajassa:

Ei hassumpaa iltapalaa näin retkellä.

Hiukan tuuli tuivertaa vielä illalla. Saapi nähdä tyyntyykö vielä niin kuin eilen.

Huovisnäreikkö

Retkipäivä Huovisnäreikköön:

Perinteinen retkipäivämme Kainuun korpeen, hilla- ja marjasuolle. Korpitie ei vain näyttänyt enää korpitieltä. Siellä täällä oli tehty isoja avohakkuita ja metsät kovin raiskatun näköisiä. Perillä kuitenkin entisen Halla-ahon kämpän mailla muistelemme jokavuotisia retkiämme ja aikoja, jolloin Kauko nuorena miehenä tai paremminkin poikasena oli kesätöissä vesomassa, kulottamassa ja istuttamassa. Halla-ahon kämpästä ei enää jälkeäkään, mutta elävät muistikuvat rakentuvat vuosittain uudelleen ja uudelleen.

Hillat oli  poimittu aikoja sitten, eikä mustikan poimiminenkaan houkutellut rankkasateen jälkeen itikkaisessa metsässä. Niinpä keitimme nokipannukahvit hiostavassa Veikko Huovisen mukaan nimetyssä näreikössä. Veikko, kun ennen päätoimista kirjailijanuraa, täällä metsänhoitajana hääri vaimonsa kiskoessa kansakoululaisilta hampaita - Kauko-paraltakin.

Kahvit juotuamme päätimme lähteä mökille uimaan. Loppumatkasta aloin epäröidä uintireissua, kun hiukan palelsi. Niinpä tuo aina luova ja ratkaisukeskeinen ukkoni pani tuumasta toimeen: Volvon kaikki lämpölaitteet täysille istuimen lämmitintä myöten -eiköhän ala eukko lämmetä uintikelpoiseksi.

Retkemme lopuksi pulahdimme tyyneen Oulu-järveen.

Vuorotteluvapaa alkanut ja harjoittelen blogin kirjoittamista. Ei tässä kirjoittamisessa vielä mitään ongelmaa ole, mutta kuvien liittäminen näyttää hiukan  mutkikkaammalta, mutta eiköhän sekin onnistu pikkuhiljaa.

Matkamme ensimmäinen koti on Kainuun "meren " äärellä. Istun loimuavan tulen äärellä nuotiotuvassa, kun ulkona on viileähköä. Ympärilläni muistiinpanovihko, karttoja, 5cm paksu lonely planet, niin ja tämä IPad . Ainoastaan viinilasi puuttuu. Se nimittäin suunnattomasti helpottaisi suunnittelua, mutta en kuitenkaan arvaa vielä aloittaa, kun on vasta puolipäivä. Ettei vain tule tavaksi tulevina noin kolmenasatana vapaapäivänä aloitettua viinillä päiväänsä.  Onneksi Imatran kaupunki lienee juuri uusinut varhaisenpuuttumisenmalleja tms. jotta apu koittaa heti palatessani työelämään. Töihinpaluu onneksi tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta aaltojen loisketta kuunnellessa.
Enemmänkin ajatukset suuntaavat jo kohti uusia seikkailuja. Mahtavaa päästä oikein rauhassa paneutumaan uusiin paikkoihin, kulttuureihin ja ihmisiin. Toki on paljon ennestäänkin tuttua -varsinkin  Panamassa.

Täältä alkoi seikkailu !