Mitä onkaan köyhyys ?

Mitä onkaan köyhyys?

Usein, varsinkin jouluaikaan, mietimme Suomessa, että meilläkin on köyhiä lapsia ja köyhiä perheitä. Minullakin on tapana lähetellä jouluapua -systeemin kautta joululahjoja. Kun nyt vertaa elämää täällä Huaycanissa tajuaa, mikä suuri ero meidän ja heidän köyhyydessänsä on.

Meillä köyhä erottautuu ennen kaikkea muista, siis niistä, jotka eivät ole köyhiä. Köyhä on se, jolla ei ole samoja tavaroita, vaatteita, yhtä hienoa kotia jne. -köyhyys syntyy ennen kaikkea sosiaalisista eroista. Köyhässä perheessä meillä voi köyhyys olla myös henkistä; on esim. alkoholiongelmaisia vanhempia, jotka eivät pysty ruokkimaan lapsen henkisiä tarpeita ja turvallisuudentunnetta. Meillä kuitenkin jokainen pääsee kouluun, saa hyvää opetusta, saa kouluruokaa, ilmaiset kouluvälineet ja mahdollisesti koulukyydin. On kirjastot ja liikuntapaikat. 

Pitää lähteä kauas, jotta osaa katsoa lähelle.

Käyn tiistaisin opettamassa tästä köyhästä Huaycanin kaupungista alueella S, noin 20 minuuttia niin ylös kuin autolla pääsee. Siellä katsellessa taloja ja ihmisiä ymmärtää, mitä on köyhyys. Ylimmissä taloissa ei ole sähköä, ei vettä -opetus kouluissa ei ole korkeatasoista.  Siellä tuskin on sosiaalisia tai taloudellisia eroja, sillä siellä kaikki ovat köyhiä. Kokemus tuntuu syvällä sisimmässä. Lapset hyvin lämpimiä ja ihania.

Tässä meidän koulutalo alueella S

Vielä vähän tarinaa kotioloista:

Ruokaa meille käy tekemässä Dina.  Hän tekee lounaan ja päivällisen kaikkina työpäivinä. Vapaapäivinä saamme vain lounaan. Tähän mennessä on ollut yhtä päivää lukuun ottamatta jokaisella aterialla kanaa. Jokaiselle yleensä on yksi sattuma riisin, pastan, papujen joukossa, paitsi jos tulee myöhässä. Oletan, ettei näillä ruuilla ainakaan pääse lihomaan – minun on kyllä ollutkin tarkoitus laihtua, joten saatan olla vain kiitollinen.  

Kiertelin kaupungin torilla, enkä todellakaan halua tietää, mistä kanamme ovat ostetut. Torilla niin kalat, kanat kuin muutkin lihat roikkuvat auringossa tai pölyisillä pöydillä ja onneksi joku mummeli huiskii koko ajan kärpäsiä pois. Tiedoksi Mirjalle, että kylmäketju on taatusti katkennut, ehkä jopa moneen kertaan.

Meillä täällä ei ole vakaa, jotta voisi tarkistaa painon kehityksen, mutta kaupungin pääkadulla istuu setä vaa´an kanssa ja 20 centimoksella voi tarkistaa painonsa.  Ehkä raskii jonain päivänä kokeilla.

Yksi euro on 3,79 PEN eli Perun nuevo Sole. Joten painon tarkistaminen lienee noin viiden sentin verran eurorahoissa.

 Viime viikolla meillä oli vapaaehtoisten valmistama ”kiitosateria” henkilökunnalle, siis palkollisille. Mukana oli paikallisia henkilöitä, jotka opettavat osan oppiaineista, sekä lisäksi keittäjämme, siivoojamme ja projektivastaavat. Ateria tarjoiltiin lasten keskuksessa ja valmistettiin täällä vapaaehtoisten talossa. Tuntia ennen kuin meidän piti mennä laittamaan, pöytiä, koristeluja jne., ei keltään löytynyt avainta. Kun avain löytyi, sillä ei meinattu saada ovea auki. Puolen tunnin taistelun jälkeen ovi aukeni ja pääsimme kiireellä laittamaan paikkoja kuntoon.

Voitte kuvitella, miltä suomalaisesta tuntuu moinen ajoittaminen. Vieraat saapuivat tipotellen -aikatauluthan täällä ovat kovin venyviä. Vierailla oli mahtava hetki herätellä nälkää, sillä ruoka valmistui tunnin myöhässä.

Vaikeimman asian ruokien kantamisessa kulman taakse toiseen taloon muodosti kotitalomme raput:

Asumme toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Raput taloomme ovat jyrkät, kapeat ja pimeät kierreportaat. Eikä siinä vielä kaikki: -kuvittele minut puolisokean jälkiruokatarjottimen kanssa kulkemassa ylhäältä alas, kun pitää vielä varoa toiseksi ja kolmanneksi alinta askelta, koska niistä ovat kannattimet menneet poikki.

Kaikki saatiin lopulta valmiiksi, tarjoiltua ja syötyä. Vatsat täysinä me vapaaehtoiset pääsimme kantamaan tyhjät kattilat, lautaset ja tähteet takaisin samaa reittiä tiskataksemme.

Liikenne täällä on aika kaoottista, enkä ole vielä ymmärtänyt mikä on suojateiden merkitys. Tarkoittaa ehkä käskyä: juokse henkesi edestä! Tällä menetelmällä olen ainakin toistaiseksi pysynyt ehjänä. Kulkuvälineiden joukko on moninainen, kolmipyörämopot ehkä juuri eniten aiheuttavat päänvaivaa, koska niitä tuntuu luikertelevan kaikkialla. Meno on hurjaa, eikä kyydissä tunnu kovin turvalliselta. Edullinen tapa liikkua kuitenkin, kun kauppakassi tuntuu kovin painavalta kotiin palatessa – parilla solella pääsee parin kilometrin matkan hipermerkadosta pääkadulle. Olen kuitenkin intohimoinen kävelijä, joten osaltani jäänee pelkäksi kokeiluksi.

Huomenna on taas työpäivä. Meillä olikin kolmen päivän vapaa, kun vainajien päivä on tänään ja se on kansallinen vapaapäivä. Olin huonetoverini kanssa kaksi yötä Limassa, mutta siitä ehkä seuraavassa postauksessa sillä nyt pitää ryhtyä tuntien valmistamiseen.