 |
| Oman pihan kukkia |
Olen vastannut Suomen hallitukselle:
tahdon. Panaman hallituskin haluaa, että me ulkomaalaiset lähdemme kotiin. Kuka
minut täältä hakee? Tuntitolkulla roikkumista lentoyhtiön linjoilla, kukaan ei
ole vastannut sitten lauantain. Lentoyhtiöllä on 24/7 WhatsApp. Mitähän tuo 24/7
tarkoittaa? Kolmeen päivään kukaan ei ole edes avannut viestejäni. Suomen
konsulaatista Bogotasta olen kyllä saanut aivan ihanalta virkailijalta
keskusteluapua. Ei kuitenkaan mitään tietoa hänelläkään mistään
erikoislennoista. Raja Panamasta Costa Ricaan on ollut vielä auki, mutta
sellaista riskiä en ota, että yrittäisin nyt täältä sinne, koska näyttää siltä,
että hekin suunnittelevat rajan sulkemista. Täällä Panamassa olen paremmassa
tallessa.
Hassua, että olen ollut tässä
maassa ennenkin kuukausitolkulla yksin ja nyt saan toteuttaa monien ihmisten
unelmaa: ehkä kuukausia saan kuljeskella tropiikissa, uida omassa uima-altaassa,
lukea kirjoja riippumatossa, kunnostella pikkuisen taloa …. Mikä siitä tekee
niin erilaista nyt, kun tämä ei ole vapaaehtoista. Mikä on se ahdistuksen mato,
joka nakertaa välillä pääsyä vahvan itsetunnon ja seikkailijan mielen läpi. Se
herättää yöllä tai laittaa huokailemaan päivällä, eikä oikein pysty
keskittymään mihinkään. Ajatuksiin hiipii välillä ilkeitä kysymyksiä:
- jos minulta loppuu raha, täällä
ei käy pankkikortti ja saaren ainoa pakkiautomaatti oli jo tyhjä,
- - minulta loppuu netti alle kolmessa viikossa,
saarelta ei saa nettiä, eikä kaupat cityssä ole auki
- - entä jos sairastun itse
- - jos joudun olemaan täällä niin kauan, että 90
päivän oleskelulupa menee umpeen jäänkö tänne sitten ikuisiksi ajoiksi
Jotta tuo ahdistuksen
mato ei pääsisi kovin syvälle, olen koettanut saada päivääni selkeää järjestystä:
aamulenkkiä, vesijumppaa, talon ovien maalaamista, kirjoittamista ja lukemista.
Aina, kun pääsee kiinni
johonkin järkevään madon rouskutus päässä ei kuulu -korkeintaan pientä peruutuksesta
johtuvaa piippausta.
Vähän tuntuu siltä
kuin eläisi jotain skifi- tai kauhuleffaa. Näytteleminen elokuvassa olisi
kivaa, mutta nuo elokuvan geret eivät ole suosikkejani. Olen enemmän dekkari- ja elämänkertaihmisiä.
No, oman elämäni elämänkertaahan tässä kirjoittelen ja saan jopa näytellä pääosaa. Mielelläni kyllä käyttäisin stunttia tällaisissa jaksoissa.
Tunne siitä, että olen elokuvassa, tuli aamulenkillä. Kylän kadut olivat todella hiljaiset. Yleensä
täällä kaikki tervehtivät toisiaan, mutta tänä aamuna osa tutuistakin
vastaantulijoista vaikeni, eikä vastannut tervehdykseen. Ehkä he ajattelivat:
-häivy eurooppalainen tai sitten yksinkertaisesti vaan heidän matonsa levitti
murhetta ja huolta heidän päihinsä. Parin ihmisen kanssa kuitenkin keskustelin
kunnon välimatkaa ylläpitäen. Olisin nostanut hiukan rahaa hätävaroiksi, mutta
pankkiautomaatti oli tyhjä ja kiinalainenkin oli sulkenut ruokakauppansa
tavarapulan tai asiakkaiden pelon vuoksi.
Ranta on autio ja tyhjä, koska rannat ovat suljettuja. Täällä on siis suljettuna lähes kaikki mahdollinen, vain ruokakaupat ja apteekit saavat olla auki.
Vaikka täälläkään kukaan ei vieraile toistensa luona, niin olo tuntuu kotoiselta; joka aamu panamalainen "sisareni" lähettää minulle viestin ja kysyy kuulumisiani ja sanoo, että voin kääntyä hänen puoleensa jos tarvin apua, amerikkalaiset ystävät ovat antaneet kalaa ja Panaman suomalaisten WhatsApp -ryhmässä täällä asuvat jakavat apua ja informaatiota toisille. Ystäväni Tarja, joka täällä asuu viestittelee minulle päivittäin ja ovat luvanneet myös auttaa hädän hetkellä esimerkiksi tuomalla lauttarantaan ruokaa, jonka lautta kuljettaa minulle. Minä en voi nyt liikkua pois saarelta. Yhteisöllisyys lissäntyy tällaisina vaikeina aikoina. Olen myös saanut läheisiltäni ja ystäviltä viestejä ja virtuaalihaleja. On ihanaa huomata, ettei ole yksin, vaikka yksin ja eristyksessa onkin. Välillä mietin, miten ihmeessä pitkään panttivankeina ovat pitäneet päänsä kasassa, koska he eivät ole voineet olla yhteydessä omiin läheisiin.
Toivottavasti koronan kaikottua monet kokemukset ja opit tekevät meistä edes pikkuisen parempia ihmisiä.
 |
| Maailmaa kannattaa katsoa välillä aivan uudesta näkövinkkelistä, saa aivan uusia kokemuksia.
Näkymä uima-altaalta kohti pihakasveja ja puita. Näin monta kolibriä, ihmeellisen punaisen linnun, suuren sinisen perhosen,
Kaukon kesyn laulurastaan, joka tuli altaan reunalle ihmettelemään, että missäs Kauko on.
 |
 |
| Tässä karkoitan aivomatoa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti